Digitoday

Suurjärjestelmä massojen rengiksi Kampissa

Julkaistu:

Helsingin Kampin joukkoliikenneterminaali avataan liikenteelle ylihuomenna sunnuntaina. Tällöin otetaan käyttöön Insta Visual Solutionsin ja WM-datan yhteistyössä toimittama joukkoliikenteen informaatiojärjestelmä.
Maamme suurimmaksi kutsutun järjestelmän avulla pyritään varmistamaan liikenteen sujuvuus ja turvallisuus terminaalissa sekä ohjaamaan matkustajat oikeille lähtölaitureille.

Kamppiin avautuva bussiliikennekeskus on yksi Euroopan vilkkaimmista terminaalialueista. Sen kautta kulkee päivittäin arviolta 170 000 ihmistä. Yhteensä terminaalista lähtee joka päivä noin 1 700 Espoon ja kaukoliikenteen bussivuoroa. Ruuhka-aikoina lähtöjä on pitkälti yli sata tunnissa.

- Kampin joukkoliikenneterminaalin informaatiojärjestelmä on Suomen mittapuussa erittäin laaja. Olemme toimittaneet terminaaliin kymmeniä monitoreja, joista matkustajat saavat esimerkiksi linja-autojen aikataulutietoa ja informaatiota oikeasta lähtölaiturista.

- Näytöillä oleva tieto helpottaa asiakkaiden liikkumista terminaalissa ja nopeuttaa oikean bussin löytymistä. Näyttötaulut kertovat myös odotustiloissa oleville matkustajille bussin saapumisesta laituriin, sekä sen, milloin bussiin pääsee sisään, Insta Visual Solutionsin toimitusjohtaja Kari Pulkkinen kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Järjestelmä sopeutuu onnettomuuksiin

Lähes kahden miljoonan euron järjestelmä sisältää muun muassa 52 laiturinäyttöä, 65 kuljettajan peruuttamista helpottavaa monitoria, aikataulumonitoreja ja kaksi infokioskia, Insta ja WM-data listaavat.

Bussien aikataulutiedot haetaan automaattisesti YTV:n ja Matkahuollon omista tietojärjestelmistä, ja siirretään terminaalin monitoreihin. WM-datan on integroinut liikenneyhtiöille toimittamansa järjestelmät Kampin linja-autoaseman tietopalveluun.

- Lisäksi olemme tehneet terminaalin valvomoon sovelluksen, jolla voidaan seurata tilannetta ja hallita aikataulutietoja laitureilla. Siten matkustajat saavat myös poikkeustilanteissa, kuten liikenneonnettomuuksissa tai bussin mennessä rikki, ajantasaisen tiedon bussin lähtöajasta ja oikeasta laiturista, Kari Partanen WM-datasta sanoo.

Terminaalin infokioskeissa bussimatkustaja voi myös tehdä oman matkasuunnitelmansa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    2. 2

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    3. 3

      Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

    4. 4

      Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

    5. 5

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    6. 6

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    7. 7

      Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

    8. 8

      Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

    9. 9

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    10. 10

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    5. 5

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    6. 6

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    7. 7

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    8. 8

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    9. 9

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    10. 10

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    6. 6

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    7. 7

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    2. 2

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    3. 3

      Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

    4. 4

      Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

    5. 5

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    6. Näytä lisää