Digitoday

Ohjelmistoinsinööreille globaali ammattitutkinto

Julkaistu:

Ohjelmisto-osaamisen mittaaminen ja standardointi on leviämässä globaaliksi käytännöksi. Helsingissä viime viikolla kokoontunut Ohjelmistotuotannon ja järjestelmäsuunnittelun standardoinnin Plenary 2005 -yleiskokous aloitti työn ohjelmistoinsinöörien ammattitutkinnon perustamiseksi.
- Aihe on erityisen tärkeä Yhdysvalloissa ja Kanadassa, joissa yliopistojen tutkintovaatimukset perustuvat SWEBOK-malliin ja ammattinimikkeet ovat vahvasti standardoituja, Risto Nevalainen sanoo.

- Vähitellen myös suomalainen tutkintomalli perustuu näihin standardeihin, ja saadaan aikaan ns. ohjelmistoinsinöörin ammattitutkinto.

150 osanottajaa

Yleiskokoukseen osallistui noin 150 asiantuntijaa 25 maasta. Suurimmat delegaatiot tulivat Yhdysvalloista, Japanista, Englannista ja Australiasta.

Kyseessä oli alan merkittävin vuosittainen tapahtuma, jossa jatketaan aikaisempien vuosien työtä ja haetaan uusia työkohteita. Kokouksen isäntänä toimi FiSMA ry - Finnish Software Measurement Association, jonka toiminnanjohtaja Nevalainen on.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Tänä vuonna yleiskokouksen tärkeimpänä uutena asiana oli saada alulle it-palvelujen johtamisessa tarvittava standardointityö. Myös pienten ohjelmistoyritysten erityistarpeita kartoittava työ saatiin alulle. Ohjelmistolisenssien hallinta edistyi myös merkittävästi.

Seuraava kokous pidetään Thaimaassa vuonna 2006. Standardointityölle on ominaista pitkäjänteisyys, ja useimmat Helsingissä aloitetut työkohteet jatkuvat useita vuosia.

Uusina työkohteina on muun muassa yhteensopivuutta tukevien menetelmien luonti ja järjestelmäpalvelujen prosessien standardointi. Järjestelmäsuunnittelun arviointimallista saadaan ensi vuonna kokeiluja liikkeelle myös suomalaisissa yrityksissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Suvi Pitkänen katsoi tv:stä imetyskeskustelua ja kimmastui: ”Aamukahvit meinasi mennä väärään kurkkuun”

    3. 3

      Shirly Karvinen nappasi lemmekkään kuvan uima-altaalla – Vertti-rakas paljaiden säärten suojassa

    4. 4

      Prinssi William tulee Suomeen

    5. 5

      Lasten tv-kisan tehtävä järkyttää herkimpiä – pikkukokit kauhuissaan Suomen Junior MasterChefissä: ”Mulla meinasi tulla itku”

    6. 6

      Valtakunnansyyttäjä Nissinen myöntää syyllistyneensä tuottamukselliseen virkarikokseen

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      VV-Autolla poikkeuksellinen kampanja: Yli 60000 kilometrin edestä ilmaista polttoainetta ja päälle vielä ylimääräinen 2500 euron alennus

    9. 9

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    10. 10

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    5. 5

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    6. 6

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    7. 7

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    8. 8

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    9. 9

      Valtava ilmiö leviää: Julkkisnaiset rehellisinä seksuaalisesta häirinnästä – Paula Vesala jakoi pysäyttävän viestin

    10. 10

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Suvi Pitkänen katsoi tv:stä imetyskeskustelua ja kimmastui: ”Aamukahvit meinasi mennä väärään kurkkuun”

    3. 3

      Shirly Karvinen nappasi lemmekkään kuvan uima-altaalla – Vertti-rakas paljaiden säärten suojassa

    4. 4

      Prinssi William tulee Suomeen

    5. 5

      Lasten tv-kisan tehtävä järkyttää herkimpiä – pikkukokit kauhuissaan Suomen Junior MasterChefissä: ”Mulla meinasi tulla itku”

    6. Näytä lisää