Digitoday

Tekstiviesti varoittaa epidemioista

Julkaistu:

Ruotsalainen terveysteknologiayritys MedDay luo parhaillaan järjestelmää matkustajien turvallisuuden lisäämiseksi. Kehitteillä on varoitusjärjestelmä, joka välittää ajankohtaista ja luotettavaa tietoa mahdollisista epidemioista maailmalla matkaajan omaan kännykkään paikasta ja operaattorista riippumatta.

Järjestelmän avulla matkaajat saavat nopeasti tietoa epidemioista ja niiden leviämisestä missä tahansa he matkustavatkin, MedDay lupaa.

- Luotettavan tiedon saanti nopeasti on elintärkeää epidemian puhkeamistilanteessa. Tarkka tieto on erityisen tärkeää ihmisten terveyden kannalta sekä myös paniikkitilanteiden ja turhien huhujen estämisen vuoksi. Järjestelmästämme on myös apua niille, joilla ei ole mahdollisuutta saada tietoa esimerkiksi uutisten välityksellä, sanoo MedDayn toimitusjohtaja Sophia Salenius.

Toimii ruuhkaisessakin verkossa

Järjestelmä ei edellytä investointeja tai toimenpiteitä kohdemaalta. MedDay on saanut kumppanikseen Ruotsin tartuntatautien kontrolloimiseen erikoistuvan Smittskyddsinstitutetin (SMI), joka välittää tietoa epidemioista ja tartuntataudeista matkaajille osana MedDayn tarjoamaa palvelua.

Kännykkään asennettava RegPoint DMS Travel -palvelu toimii kaikkialla maailmassa operaattorista tai paikasta riippumatta. Kännykkään tuleva varoitusviesti vie tilaa yhden tekstiviestin verran, ja järjestelmän taataan toimivan ruuhkaisessakin televerkossa.

Yhtiön mukaan matkalle aikova voi tilata pian saatavilla olevan järjestelmän esimerkiksi matkatoimistoista ja vakuutusyhtiöistä. Asennus tapahtuu ohjelman lataamisella kännykkään. Varoitusjärjestelmä maksaa kolme euroa kuukaudessa tai 30 euroa vuodessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    2. 2

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    3. 3

      Matti Nykänen liittyi julkkisten salaiseen tukiryhmään – korkki kiinni jo hyvän aikaa

    4. 4

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    5. 5

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    6. 6

      Jaakko nosti perunapellosta melkoisen jätin – mutta Nallen rinnalla sekin kalpenee

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Hovi ei myöntänyt valituslupaa pedofiilijutussa – Facebook-harrastus toi 85 000 euron laskun

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    4. 4

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    7. 7

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    9. 9

      Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    2. 2

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    3. 3

      Matti Nykänen liittyi julkkisten salaiseen tukiryhmään – korkki kiinni jo hyvän aikaa

    4. 4

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    5. 5

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    6. Näytä lisää