Digitoday

Tutkimus: SAP kirii Oraclen ohi Amerikassa

Julkaistu:

Euroopan suurin ohjelmistoyhtiö SAP AG nousee tutkimusyhtiö AMR Researchin mukaan tänä vuonna Oraclen ohi yritysohjelmien Pohjois-Amerikan markkinajohtajaksi.

Oraclen ja sen ostaman PeopleSoftin yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna suurempi kuin SAPin liikevaihto, muttei AMR:n mukaan enää tänä vuonna.

- Ohjelmistoyhtiöiden fuusioissa yksi plus yksi on usein vähemmän kuin kaksi. Viime vuosineljännesten trendit viittaavat siihen, että SAP ottaa johtoaseman tänä vuonna. SAPin liikevaihdon perusta on siirtynyt nopeasti Euroopasta Pohjois-Amerikkaan, kertoi AMR Research uutistoimisto Reutersille.

SAP myös pitää ylivoimaisen maailmanmarkkinoiden johtoasemansa: saksalaisyhtiön osuudeksi ennustetaan 43 prosenttia ja toiseksi sijoittuvan Oraclen osuudeksi 19 prosenttia. AMR:n mukaan Oraclen siivu pienentyy hieman viime vuodesta.

Viiden suurimman ohjelmistoyhtiön osuus markkinoista yltänee tänä vuonna 74 prosenttiin. Suurten valta on kasvanut, sillä vuonna 1999 viiden suurimman osuus oli AMR:n mukaan 59 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    4. 4

      Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

    5. 5

      MTV: Teinipojan epäillään pahoinpidelleen espoolaiskoulun rehtorin

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      Reino Nordin perheensä kanssa unelmalomalla: Maria-vaimo esittelee raskauttaan bikinikuvassa – ”Perhonen vatsassa?”

    8. 8

      Video: Humalainen motoristi pakeni poliisia 200 km/h – hurja takaa-ajo päättyi miehen kaatumiseen

    9. 9

      Asiantuntija listasi parhaat NHL-lupaukset – kärjessä hurja suomalaisvyöry

    10. 10

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    9. 9

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    10. 10

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    4. 4

      Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

    5. 5

      MTV: Teinipojan epäillään pahoinpidelleen espoolaiskoulun rehtorin

    6. Näytä lisää