Digitoday

Cisco napsii suomalaisia datakeskusasiakkaita

Julkaistu:

Verkkoteknologiayhtiö Cisco Systems on saanut Suomessa runsaat 20 asiakasta datakeskustuotteilleen. Määrä on ripeässä kasvussa, kertoo yhtiön Euroopan tallennus- ja datakeskus-teknologioista vastaava johtaja Marcus Chambers.
Suomessa Ciscon datakeskusasiakkaita ovat muun muassa Oulun kaupunki ja Ilmatieteen laitos. Myös Nokia on evaluoimassa Ciscon datakeskusnäkemystä, joka kattaa yritysten etä- ja lähiverkkoyhteydet sekä levyjärjestelmien hallinnan.

- Ciscolla on kaikkiaan 3 000 asiakasta maailmanlaajuisesti datakeskustuotteilla. Isoimmilla asiakkaillamme on yli 5 000 porttia ja pienimmillä 250 porttia, Chambers huomauttaa.

Hankinta halpa, hallinnointi kallis

Chambers viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan tietojärjestelmien hallinnointi on viisi kertaa kalliimpaa kuin hankintahinta.

- Saamme Ciscon-teknologialla puristettua tuon suhteen alaspäin siten, että hallinnointi on ainoastaan kolme kertaa hintavampaa. Meillä on yksi arkkitehtuuri eikä kilpailevia standardeja, jotka menevät toistensa päälle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hänen mukaansa datakeskuksissa ja tietoverkoissa tulevaisuuden kovia sanoja ovat automaattisuus, itsepuolustus ja itsestään korjautuvuus.

- Ne kaikki ovat tulossa datakeskuksiin lähiaikoina, kuukausien tai vuosien aikana.

Datakeskusten keskittämistä

Asiakaskäynneillä Chambers kuulee runsaasti viestejä laitevalmistajalle.

- Tällä hetkellä ykkösasia asiakkaiden keskuudessa on datakeskusten keskittäminen harvempiin yksikköihin. Käytännössä se merkitsee tietokantojen, levyjärjestelmien ja palvelimien järkeistämistä uudelleen.

Hän korostaa, että isot kansainväliset ja kansalliset organisaatiot, joilla on joukko datakeskuksia, ovat ryhtyneet miettimään keskusten lukumäärän karsimista.

- Ne etsivät nyt datakeskuksia, jotka ovat joustavasti laajennettavia, vakaita ja nopeasti muunneltavissa uusiin oloihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    5. 5

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    6. 6

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    7. 7

      Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

    8. 8

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    9. 9

      Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    5. 5

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    6. Näytä lisää