Digitoday

Ohjelmistotestauksen ulkoistaminen kasvaa

Julkaistu:

Ohjelmistojen testaus ja laadunvarmistus kasvavat lähivuosina ja niitä hankitaan aiempaa enemmän ulkopuolisilta palveluntarjoajilta. Testausta lisää ohjelmistojen ja järjestelmien monimutkaistuminen.
Myös toimintavarmuuden ja kustannustehokkuuden merkitys kasvaa, mikä edellyttää järjestelmiltä virheetöntä toimintaa ja siten myös lisää testausta.

Tämä käy ilmi Tampereen yliopiston Liiketaloudellisessa tutkimus- ja koulutusyksikössä tehdystä tutkimuksesta. Tutkimuksen toimeksiantajana oli ohjelmistokehitystä ja -testausta tarjoava Plenware ja sitä varten haasteltiin noin sadan suomalaisyrityksen ohjelmistoista vastaavaa henkilöä.

Selvityksen mukaan nyt noin joka viides ohjelmistoja kehittävä tai ohjelmistoja merkittävänä osana liiketoimintaansa hyödyntävä yritys hankkii ohjelmistojen laadunvarmistukseen liittyviä palveluita yrityksen ulkopuolelta. Tähän asti testauksen ulkoistaminen on ollut melko satunnaista.

Testauspalveluiden ulkoistamisen näyttää yleistyvän lähivuosina selvästi. Noin kolmannes palveluita hankkivista yrityksistä aikoo hankkia niitä yhä enemmän. Lisäksi palveluiden hankinnasta on kiinnostunut kolmannes niistä, jotka eivät käytä niitä tällä hetkellä. Testauksen hankkimisella ulkopuoliselta palveluntarjoajalta yritykset hakevat kustannussäästöjä ja joustavuutta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Testausta eniten tietoliikenteessä

Plenwaren liikevaihdosta ohjelmistojen testaus ja laadunvarmistus muodostavat parikymmentä prosenttia. Viime vuonna yritys teki noin 18 miljoonan euron pro forma -liikevaihdon. Plenwaren toimitusjohtaja Hannu Meskasen mukaan yrityksen testausliiketoiminta kasvaa tänä vuonna noin kymmenen prosenttia, mikä vastaa markkinoiden keskimääräistä kasvua.

Suurimmat ohjelmistotestauksen markkinat ovat tietoliikenteessä. Suurimmat testaajat Suomessa ovat Elektrobit, TietoEnator, Plenware ja Flander. Laitteistotestauksessa suurin on oululainen Nethawk. Meskasen mielestä testausta tekevien yritysten pääkilpailija on kuitenkin asiakas itse.

- Asiakas täytyy vakuuttaa siitä, että ulkopuolinen hoitaa asian paremmin. Monesti käy niin, että testaus jää pieneen rooliin ohjelmiston suunnittelun ja toteutuksen ohella ja tekijälle tulee sokeus omiin virheisiin. Ne huomaa paremmin sellainen, joka on erikoistunut testaukseen, Meskanen sanoo.

Testauspalveluiden ohella Plenware tekee muun muassa Symbian-pohjaista ohjelmistokehitystä. Meskanen haluaa oikaista aiempaa ITviikon artikkelia Suomen Symbian-klusterista. Maaliskuun 24. päivänä ilmestyneessä artikkelissa Meskanen puhuu Symbian-markkinoiden saturaatiosta ja sanoo, ettei usko markkinoiden kasvuun. Tällä hän tarkoitti Symbian-ohjelmistokehityksen markkinoita eikä Symbian-puhelimien menekkiä, kuten artikkelista voisi luulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    2. 2

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    6. 6

      Pelastuslaitos varoittaa talven tullen yleistyvästä näystä parkkipaikoilla – vaara leikkiville lapsille

    7. 7

      Sala- ja sarjamurhaajia, rikollispomoja ja terroristeja – he ovat Yhdysvaltain kuuluisimpia vankeja

    8. 8

      Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

    9. 9

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    10. 10

      Meghan Marklen velipuolen yllätysväite: isän lottovoitto siivitti kaunottaren suhteeseen prinssi Harryn kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    7. 7

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    8. 8

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    2. 2

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    6. Näytä lisää