Digitoday

Karila: Suupohjan seutuverkko Euroopan edistyksellisimpiä

Julkaistu:

Suupohjan seutukunta on tehnyt päätöksen Song Networksin valinnasta seutuverkkonsa toimittajaksi. Suupohjan nopea seutuverkko yhdistää jatkossa alueen viisi kuntakeskusta ja yli 40 suurinta kylää.

Seutukunnan mukaan verkko mahdollistaa uusien kunnallisten palvelujen tuottamisen esimerkiksi vanhustenhuoltoon sekä opetus- ja kulttuuritoimeen. - Seutuverkon ansiosta voidaan kuntien palveluja rationalisoida ja aikaansaada kustannussäästöjä. Se luo uuden pohjan kuntien välisen seutuyhteistyön kehittämiselle, sanoo Suupohjan seutukunnan elinkeinojohtaja Risto Kuutti.

- Nopea tietoliikenneverkko luo edellytykset uudelle yritystoiminnalle sekä parantaa seudun yritysten toimintaedellytyksiä markkinoinnissa ja muissa toiminnoissa. Seutuverkko tuo nopeat yhteydet kyliin saakka, jolloin erityisen tärkeää on se, että verkon kautta voidaan välittää televisiotasoista liikkuvaa kuvaa, Kuutti jatkaa.

Käyttöikää ainakin puoli vuosisataa

- Suupohjaan rakennettava verkko on edistyksellisin tuntemani seutuverkko Euroopassa. Runkoverkko rakennetaan niin, että se mahdollistaa kuitujen vuokraamisen edullisesti operaattoreille ja muille toimijoille sekä tätä kautta edistykselliset tietoliikennepalvelut ja aidon telekilpailun koko Suupohjan alueella. Omissa kuiduissa toimivassa seutuverkossa voidaan vapaasti hyödyntää uusinta ja kustannustehokkainta verkkotekniikkaa rajoittumatta operaattorin tuotteistamiin ja hinnoittelemiin palveluihin, hahmottaa tekniikan tohtori Arto Karila.

Karila toimi Suupohjan asiantuntijana verkkohankkeessa yhdessä Kuntaliiton Simo Tannerin ja Tietorakennus Oy:n tietoliikenneinsinööri Veijo Luoman kanssa.

- Niin sanotun Mooren lain mukaisesti tiedonsiirtokapasiteetti kymmenkertaistuu aina viidessä vuodessa hinnan pysyessä ennallaan. Nyt rakennettava verkko mahdollistaa tekniikan kehityksen hyödyntämisen täysimääräisesti sekä operaattoreiden kilpailuttamisen kautta jatkuvasti ajantasaiset palvelut kilpailukykyiseen hintaan. Valokuituverkon tehollinen käyttöikä tullee olemaan ainakin 50 vuotta, vaikka aktiivilaitteet vaihdetaankin useaan kertaan, Karila jatkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    2. 2

      TUI ”selvittää vaihtoehtoja”, Las Palmasin lentopiina jatkuu: ”Täällä on porukka aika voipunutta”

    3. 3

      Remontti-Reiska Jorma Piisinen, 57, katosi jättisuosionsa jälkeen julkisuudesta – naiset pommittivat perheenisää viesteillä: ”Hengen mies ei lankea”

    4. 4

      Oikeus hylkäsi Anneli Auerin asiantuntijatodistajan – mies paljastui talousrikolliseksi

    5. 5

      Poliisi etsii kadonnutta Tampereella – oletko nähnyt kuvan miestä?

    6. 6

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    7. 7

      Anneli Auer jäi korvauskäräjillä miinukselle – vaati miljoonakorotusta

    8. 8

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    9. 9

      Näitä Suomen aarteita Venäjällä himoitaan – tuore dokumentti nosti valokeilaan

    10. 10

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    8. 8

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    9. 9

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    10. 10

      Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    2. 2

      TUI ”selvittää vaihtoehtoja”, Las Palmasin lentopiina jatkuu: ”Täällä on porukka aika voipunutta”

    3. 3

      Remontti-Reiska Jorma Piisinen, 57, katosi jättisuosionsa jälkeen julkisuudesta – naiset pommittivat perheenisää viesteillä: ”Hengen mies ei lankea”

    4. 4

      Oikeus hylkäsi Anneli Auerin asiantuntijatodistajan – mies paljastui talousrikolliseksi

    5. 5

      Poliisi etsii kadonnutta Tampereella – oletko nähnyt kuvan miestä?

    6. Näytä lisää