Digitoday

Ruotsi julistaa it-boomia

Julkaistu:

Ruotsin it-aloilla työvoiman tarve paisuu voimakkaasti. Tänä vuonna uusia työpaikkoja luodaan kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. Viimeksi ala on kasvanut yhtä kovalla vimmalla vuonna 2000.
Ruotsin it-alojen etujärjestö varoittaa jo osaavan työvoiman pulasta.

- Alan kasvu alkoi jo viime vuoden alokuussa. Joulun tienoilla tuli pieni hikka, ja työvoiman kysyntä alkoi nikotella. Ihmettelimme silloin, että tähänkö nousukausi päättyikin, it-alan yrityksiä edustava Ylva Hambraeus Björling sanoo Dagens Industrissa.

- Viimeisimmät alan luottamusindikaattorit kuitenkin osoittavat työvoiman kysynnän piristyneen. Tänä vuonna Ruotsissa palkataan 10 000 uutta it-alojen osaajaa, Hambraeus Björling sanoo.

Hän perustaa arvionsa Ruotsin työmarkkinahallituksen eli Ams:n (Arbetsmarknadsstyrelsen) laskelmiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Jos tavoite toteutuu, it-työpaikkoja nousee maahan kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna, Ams:n tutkija Torbjörn Israelsson säestää.

Koulutus ja kilpailu tulppina

Ylva Hambraeus Björling varoittelee jo muiden alojen kilpailusta osaavan työvoiman hankinnassa. Hänen mukaansa myös teollisuus ja julkinen sektori kilpailevat usein samoista henkilöistä it-alojen yritysten kanssa.

- Meidän alamme ei ole kokenut vastaavia kasvun merkkejä sitten it-kuplan puhkeamisen jälkeen, hän toteaa.

Hambraeus Björling nostaa toiseksi huolenaiheeksi tietotekniikka-alojen koulutuksen, jonka määrää Ruotsissa on välttämättä lisättävä.

- Tällä hetkellä alalla hakeutuu verrattain vähän opiskelijoita. Minkäänlaisia marginaaleja ei ole, mikäli työvoiman kysyntä pomppaa vielä äkisti.

Selvät merkit nousukaudesta

Tutkimusyhtiö Exido näkee jo pulaa tiettyjen alojen osaajista. Tällaisia ovat pätevät systeeminsuunnttelijat ja yrityshallintaohjelmistojen asiantuntijat, jotka kykenevät toimimaan esimerkiksi SAP-ympäristössä ja sen kanssa kilpailevissa järjestelmissä.

Exidon toimitusjohtaja Ola Källqvist huomauttaa, että moni yritys edelleen seuraa suhdanteiden kehittymistä ennen päätöksentekoa lisätyövoiman palkkauksesta.

- Dollarin kurssi ja Ruotsin viennin kehitys ovat seuratuimmat tunnusluvut, Källqvist arvelee.

IDC Sverigen toimitusjohtaja Pelle Hallberg sanoo suoraan, että Ruotsin it-alojen kriisivuodet ovat nyt selkeästi ohi.

- Tästä on selviä merkkejä. Rekrytointi on päässyt vauhtiin ja it-konsultitkin pystyvät korottamaan laskutustaan, Hallberg luettelee.

Hallbergin mielestä myös asiakkaat ovat tulleet hyökkäysmielisemmiksi.

- Enää päätöksiä ei tehdä vain säästöjen aikaansaamiseksi. Nyt asiakkailla on intoa lähteä uusiin hankkeisiin. Ilmassa on noususuhdanteen merkkejä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    6. 6

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    7. 7

      Veikkaus: 41,6 miljoonan euron voittaja on tiedossa, mutta häntä ei ole tavoitettu – ”Olemme yrittäneet soittaa”

    8. 8

      Prinsessa Sofia edusti ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen – hurmasi hymyilevänä Carl Philipin käsipuolessa

    9. 9

      Oscar-palkitulla Hollywood-kaunottarella on suomalainen isoäiti – ”En ole koskaan tavannut häntä”

    10. 10

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    8. 8

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    9. 9

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    10. 10

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    6. Näytä lisää