Digitoday

Ruumishuoneella käyttöön tunnistusteknologia

Julkaistu:

(Washington) Kalifornian yliopisto harkitsee viivakoodien tai rfid-sirujen käyttöönottoa ruumiiden seurannassa. Hankkeella pyritään estämään laitonta ruumiinosien kauppaa.
Viime vuosina useat amerikkalaiset lääketieteelliset instituutiot ovat saaneet syytöksiä niille lahjoitettujen ruumiiden väärinkäytöstä. Ruumit on tarkoitettu tutkimukseen ja elinsiirtoihin, mutta niiden osia on myös myyty laittomasti.

Viime vuonna Kalifornian yliopiston Los Angelesin ruumisyksikän johtaja ja työntekijä pidätettiin epäiltynä ruuminosien myymisestä omaan laskuunsa. Aikaisemminkin yliopiston yksiköitä on syytetty ruumiinosien myymisestä ja ruumiiden epäeettisestä kohtelusta. Eräitä työntekijöitä on myös erotettu.

Nyt yliopisto suunnittelee valvontakameroiden asennusta, kulunseurantaa ja tiedonkulun parannusta.

Nämä eivät välttämättä kuitenkaan riitä. Kalifornian yliopiston laitokset harkitsevat tunnistuksen lisäämistä ruumiisiin. Nämä voivat ehdotuksen mukaan olla joko myymälöistä tuttuja viivakoodeja tai rfid-tunnisteita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yliopiston viranomaiset selvittävät vielä, pitääkö jokainen ruuminosa koodata erikseen.

Hanke saattaa olla ensimmäinen laatuaan maailmassa. Sen arvostelijat huomauttavat, että varkaat pystyvät helposti poistamaan viivakoodin ja että uuden teknologian käyttöönotto ei poista fyysisen valvonnan tarvetta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    3. 3

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    4. 4

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    5. 5

      Kolme kouluruokaa nousi yli muiden, kun oppilaat saivat päättää ruokalistan

    6. 6

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    7. 7

      Ilmavoimat on jo koelentänyt neljää Hornetien seuraajaehdokkaista

    8. 8

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    9. 9

      Playboy-malli pysäytettiin lentokentällä: epäiltiin venäläiseksi vakoojaksi – Instagramin bikinikuvat pelastivat

    10. 10

      Video: Taivaalta putosi jättimäisiä kivenjärkäleitä vuoren rinteelle Kutsanu-Shiranen purkauduttua Japanissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    6. 6

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    7. 7

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    8. 8

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    9. 9

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    10. 10

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    3. 3

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    4. 4

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    5. 5

      Kolme kouluruokaa nousi yli muiden, kun oppilaat saivat päättää ruokalistan

    6. Näytä lisää