Kevytkommari ennätti kauppoihin

Nokian odotettu Communicator 9300, on ennättänyt ensimmäisiin suomalaisiin kauppoihin kaikessa hiljaisuudessa. Esimerkiksi Myllymäen Nettikauppa Raahessa myy sitä 699 eurolla ja Päämies-ketjun nettisivuilla puhelimen kerrotaan olevan myynnissä.

Riisuttu kommunikaattori kiinnostaa ihmisiä juuri keveytensä ja kutistuneen kokonsa takia. Joulukuussa markkinoille tulleesta 9500:n 230 grammasta uusi kommunikaattori on laihtunut 167 grammaan. Mukana menivät kamera ja wlan.

Kevytkommari herättää haluja

Communicator 9300 on odotettu laite. Koepuhelimen herättämien reaktioiden perusteella siitä voi odottaa melkoista myyntimenestystä.

9300 on kevytkommari monessakin mielessä. Siinä ei siis ole kameraa eikä langatonta lähiverkkoa, kuten joulukuussa markkinoille tulleessa isossa veljessään 9500:ssä. Mutta ennen kaikkea se on kooltaan ja painoltaan edeltäjiään huomattavasti keveämpi.

Ulkoisesti 9300 ei juurikaan poikkea muista uusista älypuhelimista, mutta siitä huolimatta puhelinta paljon käyttävät ihmiset näyttävät tunnistavan sen yllättävän nopeasti kommunikaattoriksi.

Kevytkommari on ulkomitoiltaan ja pyöreiltä muodoiltaan sellainen, että se sujahtaa näppärästi paidan tai housujen taskuun. Eikä sen paino enää vedä housuja kinttuihin.

Laite painaa 167 grammaa, kun viime vuodenpuolella markkinoille tullut 9500 painaa 230 grammaa. Sitä edeltävä malli 9210i painaa 244 grammaa.

9300:n hiiriohjaimet ovat huomattavasti parempia kuin muutamaa kuukautta vanhemmassa 9500:ssä. Ne tuntuvat liikkuvan ja tottelevan herkemmin.

Sarjan molempien laitteiden näppäimistöt ovat käyttökelpoisia. Näppäinten väliin jätetty minimaalinen väli ei juurikaan haittaa kaksisormikirjoittamista. Kevytkommarin näppäimistö, jonka testikappaleessa on jo ääkköset, tuntuu melko jäykältä, mutta pääasia on, että siinä on hyvä näppäinvaste.

Molemmat laitteet käyttävät riittävän tarkkoja ja kirkkaita näyttöjä. Ne pystyvät piirtämään pientäkin tekstiä luettavasti.

Kuka kameraa tarvitsee

Kameran puuttuminen saattaa olla monelle sellaiseen tottuneelle kynnyskysymys. Sama pitänee paikkansa myös puuttuvan wlanin suhteen. Sitä korvaa osittain puhelimen edge-tuki, joka nopeuttaa selvästi tiedonsiirtoa.

Langattomien lähiverkkojen tarjonta on vielä niin sekalaista - ja osin vähäistäkin - että moni tuskin osaa sellaista kaivata. Kokonaan eri asia on, jos on tottunut työympäristössä siihen, että puhelin päivittää wlanin kautta tarpeelliset tiedot automaattisesti.

Kevytkommari yllätti positiivisesti siinä, että se oli käyttövalmis muutaman minuutin latauksella heti kun oli heittänyt akun ja sim-kortin paikalleen. Yhtään asetusta ei tarvinnut muuttaa, mitään ohjelmaa ei tarvinnut asentaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?