Matala organisaatio - Digitoday - Ilta-Sanomat

Ementor vaihtaa Norjan johtajaa

Julkaistu: 12.1.2005 13:17

Pohjoismaiden suurimpiin it-konsultteihin ja yrityspalveluita tarjoaviin yhtiöihin lukeutuva Ementor vaihtaa Norjan maajohtajaansa. Ole Morten Settevik ottaa hoitaakseen eroavan Steinar Sønstebyn tehtävät yhtiön Norjan toimitusjohtajana.

Ole Morten Settevik on toiminut Ementor ASA:n teknologiasta vastaavana varatoimitusjohtajana. Johdon vaihdos toteutetaan välitömästi.

Settevikille aiempia tehtäviä hoitamaan ei nimitetä ketään, uudelleenorganisointia ja säästökampanjaa läpikäyvä Ementor ilmoittaa tiedotteessaan. Myös henkilöstöhallinnon toimintoja ajetaan alas koko organisaation tasolla.

Joitakin muutoksia ja vähennyksiä on tulossa myös taloushallinnon, liiketoimintojen kehityksen ja viestinnän toimintoihin.

Säästöjen lisäksi Ementor haluaa sutjakkaammalla organisaatiollaan kehittää yhtiöön uutta liikkeenjohdon kulttuuria, päätöksenteko ja strateginen seuranta ovat lähellä toisiaan.

Ementor hakee muutoksilla 22,0-23,0 miljoonan Norjan kruunun säästöjä.

Ementor -konsernilla on noin 2 300 työntekijää Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Yhtiö toimii 21 paikkakunnalla Pohjoismaissa ja sen osake on listattu Oslon pörssissä.