Digitoday

Firefox ylsi 5,6 miljoonaan kahdessa viikossa

Julkaistu:

Mozilla Foundationin Firefox 1.0 -selain on ladattu 5,6 miljoonaa kertaa ensimmäisen kahden viikon aikana. Mozillan suunnittelujohtajan Chris Hofmannin mukaan kehitysyhteisö on yllättynyt suosion kasvuvauhdista.
- Kun US-CERT suositteli viime kesänä käyttäjiä lopettamaan Internet Explorerin käyttämisen, Firefox ladattiin 200 000 - 300 000 päivässä, mutta Firefox 1.0:aa ladattiin aluksi yli miljoona kertaa päivässä, Hofmann kertoi uutispalvelu Techwebille.

Firefox on saanut julkisuutta osittain siksi, että se on vienyt markkinaosuutta IE:ltä, jonka osuus oli 95 prosenttia ennen toukokuuta. Viimeisimpien tilastojen mukaan IE on pudonnut alle 90 prosentin ja Firefox noussut lähes viiteen prosenttiin.

- Ihmiset ovat turhautuneet ja kyllästyneet Internet Exploreriin, minkä vuoksi he etsivät muita vaihtoehtoja. Se lähtee liikkeelle IE:n tietoturvaongelmista, mutta saatuaan Firefoxin käyttäjät näkevät sen puhtaan ja yksinkertaisen käyttöliittymän ja monet IE:stä puuttuvat tehokkaat toiminnot, kuten tabit, Hofmann kertoo.

Hofmann myös kiisti, että Firefoxiin siirtyvät vain aikaiset omaksujat. Firefox on pääsemässä valtavirtaan erityisesti selainta käyttävien suosittelujen ansiosta.

Suosiostaan huolimatta Firefoxin tavoitteena ei Hofmannin mukaan ole syrjäyttää IE:tä vaan tarjota vaihtoehtoa ja pitää jatkuva kehitystyö käynnissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    2. 2

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    3. 3

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    4. 4

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    5. 5

      Perhe­tragedia sysäsi Elianan, 35, sukellus­veneen upseeriksi – nyt häntä etsitään Atlantin pohjasta

    6. 6

      18-vuotiasta kuopiolaista Helmiä odotti paareilla raajaton, silmätön mies – ”En saanut mitään ohjeita”

    7. 7

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    8. 8

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    9. 9

      Dramaattinen turvakameravideo hurjasta juoksusta: Pohjois-Koreasta loikanneen sotilaan auto juuttui mutaan – pakeni tulitusta

    10. 10

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    6. 6

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    7. 7

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    8. 8

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    9. 9

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    10. 10

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    2. 2

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    3. 3

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    4. 4

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    5. 5

      Perhe­tragedia sysäsi Elianan, 35, sukellus­veneen upseeriksi – nyt häntä etsitään Atlantin pohjasta

    6. Näytä lisää