Digitoday

VTT:n kalvo kestää kuumuutta kännykässä

Julkaistu:

VTT on kehittänyt sähkömekaanisen anturikalvon, joka kestää kuumuutta aiempaa enemmän. Kalvoa voidaan käyttää esimerkiksi matkapuhelimien ja muiden mobiililaitteiden näppäimistöissä autojen sisätilojen auringonpaahteessa.

Uutta kalvoa voidaan hyödyntää myös prosessiteollisuuden antureissa ja sillä voidaan toisaalta ohjata esimerkiksi auton turvatyynyn suojavoimaa, sillä istuimeen sijoitettu anturikalvo tunnistaa ihmisen, hänen painonsa ja kokonsa.

VTT:n EU-rahoitteisessa Durasmart-hankkeessa kehittämä sähkömekaaninen kalvo kestää yli 110 celsius-asteen lämpötilan. Tämä on minimilämpötila, jonka ajoneuvojen moottoritilaan sijoitettavien lisälaitteiden on vähintään kestettävä.

Durasmart-kalvo pohjautuu aiempaan EMFi-kalvoon. Tämän kalvon käyttö on käytännössä rajoittunut sovelluksiin, joissa vaaditaan enintään 60 asteen lämpötilakestoa.

VTT ja hankkeen muut tutkimusosapuolet saivat useat muovit kestämään eri seossuhteilla korkeita lämpötiloja ja toimimaan samalla sähkömekaanisena anturina. Aiemmin vastaavat huokoiset sähkömekaaniset muovikalvoanturit on saatu aikaan vain yhdestä muovista, polypropeenista.

Kalvomateriaali on tuotteistettavissa, ja sen pohjalta tehtäville käytännön sovelluksille odotetaan kasvavia markkinoita muutaman vuoden kuluttua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    3. 3

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Suomalaissotilasta ammuttiin silmien väliin ja luoti lävisti pään – ”Hän pysyi hengissä ja tajuissaan”

    6. 6

      Ruumis löytyi vedestä Helsingin Hietalahdessa

    7. 7

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    8. 8

      Venäjällä mukanaan outo kolmikko Rukalla – vaatteissa protestiviestejä

    9. 9

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    10. 10

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    5. 5

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    8. 8

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    9. 9

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    10. 10

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    3. 3

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Suomalaissotilasta ammuttiin silmien väliin ja luoti lävisti pään – ”Hän pysyi hengissä ja tajuissaan”

    6. Näytä lisää