Digitoday

Terveystieto yhteiseen laariin Lapissa

Julkaistu:

Pohjoisen Suomen viisi sairaanhoitopiiriä aloittivat tammikuussa yhteisen projektin lääketieteellisen informaation arkistoimiseksi yhteiseen paikkaan. Oululainen Mawell on nyt allekirjoittanut tilaajien kanssa Managed Service -yhteistyösopimuksen, joka koskee hankkeen pääurakointia ja toteutusta.
Erityisesti kyse on radiologisten kuvien ja multimediatiedon tallentamisesta yhteiseen järjestelmään. Hankkeen tavoitteena on keskittämisen kautta parantaa alueella annettavan lääketieteellisen hoidon tasoa ja laskea tiedon hallinnan kustannuksia.

Pohjoisen erityisvastuualueen osalta projektin pääkoordinaattorina toimii Lapin Sairaanhoitopiiri. Piirin johtaja Matti Kakko kertoo, että tämän tietojärjestelmän avulla annetaan palvelua noin 725 000 ihmiselle ja maantieteellisesti kyse on puolesta Suomesta.

Tärkein tavoite on modernisoida Pohjois-Suomen lääketieteellinen kuvantaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa röntgenkuvantamiseen ei käytetä filmiä, vaan digitaalisten kuvien analysointi tapahtuu tietokoneen näytöllä. Kakon mukaan hanke on herättänyt kiinnostusta sekä kansallisella, että kansainvälisellä tasolla.

Mawellin toimitusjohtaja Tero Silvola kertoo, että projektissa hyödynnetään erityisesti yhtiön ohjelmistokehitykseen, tietoliikenneverkkojen tuntemukseen ja tietoturvaan liittyvää erityisosaamista.

Projekti on Sosiaali- ja terveysministeriön tukema ja osittain rahoittama.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    2. 2

      Hanna Sumari avautui tv:ssä lapsena kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta – uskalsi kertoa aikuisen miehen teoista vasta 26 vuotta myöhemmin

    3. 3

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      Aselepo sote-väännössä: hallituksen johtotrio pääsi yhteisymmärrykseen

    6. 6

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    7. 7

      Tiukka taisto kahden muodokkaan kaunottaren välillä – Lapin tyttö Meri, 21, kiri Fitnessmalli-kisan suosikiksi

    8. 8

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? Khloé Kardashianin lemmekäs kuva hämmentää faneja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. 6

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    7. 7

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    8. 8

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    9. 9

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

    2. 2

      Hanna Sumari avautui tv:ssä lapsena kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta – uskalsi kertoa aikuisen miehen teoista vasta 26 vuotta myöhemmin

    3. 3

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      Aselepo sote-väännössä: hallituksen johtotrio pääsi yhteisymmärrykseen

    6. Näytä lisää