Digitoday

Kiina sulki 18 000 nettikahvilaa

Julkaistu:

Kiinan valtio on toteuttanut kevään ja kesän aikana kampanjan, jossa on lopetettu kokonaan 1 600 internet-kahvilaa ja suljettu toistaiseksi 18 000. Kiina on tarkkana internetin käytön rajoituksista, sillä maan nettikäyttäjien ikärakenne on hyvin erilainen kuin länsimaissa.

Sulkupäätösten lisäksi kampanjassa on jaeltu sakkoja yli kymmenen miljoonan euron edestä nettikahviloille, jotka ovat antaneet lasten pelata väkivaltaisia pelejä tai etsiä aikuisviihdettä netistä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kiina on huolissaan erityisesti nettikäytön vaikutuksista nuoriin. Kiinassa on tällä hetkellä noin 87 miljoonaa nettikäyttäjää. Näistä yli puolet on alle 24-vuotiaita, ja noin 18 prosenttia on alaikäisiä. Yksityiskodeissa on varsin vähän tietokoneita ja internet-yhteyksiä, joten valtaosa käytöstä hoituu nettikahviloissa, joiden määrä lasketaan Kiinassa miljoonissa.

Kiinan kulttuuriministeriön johtajiin kuuluvan Zhang Xinjianin mukaan pornografia, uhkapeli, väkivaltaviihde ja muut tämän kaltaiset ongelmat ovat vaikuttaneet kielteisesti internetin kehitykseen Kiinassa. Ministeriö tarkasti siksi 1,8 miljoonan nettikahvilan toiminnan.

Ongelmia havaittiin ainakin 18 000 nettikahvilassa, jotka on suljettu toistaiseksi ongelmien korjaamiseksi. Internetin sisältöpuhdistuksen ohjelmassa on myös suljettu lukuisia nettisivustoja, jotka ovat valtion mukaan olleet sisällöltään asiattomia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    2. 2

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    5. 5

      ”Nyt bussi palaa, äkkiä ulos” – Lahden Matkakeskuksessa vaaratilanne

    6. 6

      Suomen joukkue palkintokorokkeelle yhdistetyssä! Edellisestä kerrasta yli 11 vuotta

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    9. 9

      Kuka on Helsingin poliisin kiittelemä mystinen sankari? – ”Todennäköisesti pelasti miehen hengen”

    10. 10

      Kabulin hotellihyökkäyksessä kuolleiden määrä nousi, valtaosa ulkomaalaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    3. 3

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    4. 4

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    5. 5

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    6. 6

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    7. 7

      Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    9. 9

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    10. 10

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    2. 2

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    5. 5

      ”Nyt bussi palaa, äkkiä ulos” – Lahden Matkakeskuksessa vaaratilanne

    6. Näytä lisää