Digitoday

Terroristeja voi jäljittää tulostimilla

Julkaistu:

Kaikki tulostimet omaavat erinäisiä vajavuuksia, joita voi käyttää laitekohtaisina puumerkkeinä. Tämä auttaa poliisia yhdistämään terroristeja ja väärentäjiä tiettyyn tulostimeen, arvioidaan uudessa tutkimuksessa.

Yhdysvaltain Indianassa sijaitsevan Purduen yliopiston tutkijaryhmä teki havaintonsa yrittäessään korjata kyseisiä tulostusvirheitä, kertoo Discovery News. Tulostimiin tarkoituksella upotetuista virheistä saattaa tulla standardi esimerkiksi passien, lentokenttien tarkastuskorttien tai valuutan varmennuksessa.

Tulostusvirheitä on monenlaisia. Niihin lukeutuvat muun muassa epätasaiset viivat ja kirjaimet tai musteen eri sävyt. Purduen yliopiston apulaisprofessorin George Chiun mukaan epätäydellisyyksiä voi olla vaikea havaita silmin, mutta virheet on mahdollista paikallistaa, kun tietää, mitä katsoa ja käyttää oikeita välineitä.

- Tällä hetkellä käytämme minimalistisia välineitä: skanneria ja tietokonetta, jolla ajetaan havaitsemis- ja tunnistusalgoritmia, Chiu kertoo Discovery Newsille.

Tutkijaryhmä kyllä tiedostaa, että rikolliset saattavat yrittää kiertää tunnistuskeinot, mutta tulostinmallin muuttamiseksi vaaditaan teknologiaa ja tietotaitoa. Myös tulostimen elektroniikka ja firmware-ohjelmisto tarvitaan, joten homma ei ole aivan yksinkertainen.

Purduen tutkimuksen rahoitti Yhdysvaltain kansallinen tiedesäätiö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Riihimäkeläinen Leena poistui kotoaan ja katosi – poliisi pyytää havaintoja

    4. 4

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    5. 5

      Vanhus luovutti valepoliisille verkkopankkitunnukset, tililtä hävisi liki 170 000 € – poliisi: ”Juoni on ollut se tavallinen”

    6. 6

      Apumies-Markku purkaa salaa huutokauppakeisarin nahkatakin tuolinpäälliseksi – Akilta hervoton reaktio

    7. 7

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    8. 8

      6 faktaa Charles Mansonista, joita tuskin tiesit – tappavat manipulointikyvyt löytyivät gurun oppikirjasta

    9. 9

      Kolumni: Legenda joutui urheiluhistorian rajuimpaan ihmiskokeeseen – johtiko dopingin käyttö ennenaikaiseen kuolemaan?

    10. 10

      Viikon kotiruoat 50 eurolla: Herätä henkiin köksän kirjan klassikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    5. 5

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    6. 6

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    7. 7

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    8. 8

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Riihimäkeläinen Leena poistui kotoaan ja katosi – poliisi pyytää havaintoja

    4. 4

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    5. 5

      Vanhus luovutti valepoliisille verkkopankkitunnukset, tililtä hävisi liki 170 000 € – poliisi: ”Juoni on ollut se tavallinen”

    6. Näytä lisää