Digitoday

TietoEnator astuu eduskuntasaliin

Julkaistu:

TietoEnator on voittanut eduskunnan salijärjestelmän määrittelyä koskeneen tarjouskilpailun. Määrittelyvaihe päättyy viimeistään toukokuussa 2005. Uudistetun salijärjestelmän suunniteltu käyttöönotto on kesällä 2007.
- Uudistuksen tavoitteena on modernisoida tietotekniikkaa ja parantaa kansanedustajien palvelua. Viime vuosina eduskunnassa on otettu käyttöön selaintekniikkaan ja mobiiliratkaisuihin perustuvia järjestelmiä, ja näitä on tarkoitus hyödyntää myös uudessa salijärjestelmässä, sanoo projektiryhmän puheenjohtajana toimiva eduskuntasihteeri Ari Apilo.

Nykyään käytössä oleva salijärjestelmä on vuodelta 1992. Se koostuu kolmesta erillisestä toisiinsa kytketystä järjestelmästä: äänestys-, seuranta- ja äänentoisto/äänitysjärjestelmästä.

Avoimuutta istuntoihin

Uuden salijärjestelmän avulla kansanedustajien on tarkoitus saada työpöydällään olevalle näytölle nykyistä enemmän tietoa, puheenvuorojen varaamisen samalla yksinkertaistuessa ja pöytäkirjojen jakelun tehostuessa.

Yleisölehterille asennetaan näytöt, joilta yleisö saa yksityiskohtaista tietoa täysistunnon kulusta. Istuntosalin tapahtumia voi seurata jatkossa nykyistä laajemmin myös internetistä ja televisiosta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Eduskunnan lainsäädäntötyö on hyvin muotomääräistä, eduskunnan työjärjestyksen säännösten mukaista. Lähtökohtana on, että tietotekniikkaa hyödynnetään näistä lähtökohdista sekä hienon istuntosalin interiööriä kunnioittaen, toteaa lainsäädäntöjohtaja Keijo Koivukangas.

Koivukankaan mukaan uuden salijärjestelmän odotetaan tehostavan sekä perustoimintojen hoitamista että tiedottamista. Keskeisenä tavoitteena on täysistuntojen avoimuuden lisääminen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

    3. 3

      Vuori Norjassa uhkaa sortua – kilometrin kivimassa lähdössä uudestaan liikkeelle

    4. 4

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    5. 5

      Kela vaati työkyvytöntä realisoimaan lapselle säästetyt varat – Etuusjohtaja: Ratkaisu kuulostaa oikealta

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    3. 3

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    6. 6

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    7. 7

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    8. 8

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

    3. 3

      Vuori Norjassa uhkaa sortua – kilometrin kivimassa lähdössä uudestaan liikkeelle

    4. 4

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    5. 5

      Kela vaati työkyvytöntä realisoimaan lapselle säästetyt varat – Etuusjohtaja: Ratkaisu kuulostaa oikealta

    6. Näytä lisää