Digitoday

Uusi Windows vuonna 2006, ilman WinFS-hakua

Julkaistu:

Microsoft ilmoitti perjantaina karsivansa uutta Windowsia aikataulusyistä. Yhtiö jättää versiosta pois WinFS-hakuteknologian, jotta versio ehtisi markkinoille vuoden 2006 loppupuoliskolla.
(Washington) Microsoft on jo pitkään kehittänyt Longhorn-työnimellä kulkevaa Windows-versiotaan. Ensi vuoden lopulla markkinoille tulee nyt siis riisuttu versio, eikä yhtiö osaa antaa aikataulua siitä, milloin alkuperäisten suunnitelmien mukainen versio on valmis.

Yksi suunnitelluista uutuuksista WinFS, tulee uuteen versioon aluksi vain beta-versiona. Lopullinen WinFS julkaistaan myöhemmin.

WinFS on uudentyyppinen työkalu tiedon järjestelyyn. Sillä käyttäjät pystyvät löytämään paremmin sähköpostiviestejä, dokumentteja ja multimediaa. Se muuttaa tapaa, jolla käyttäjät katselevat, etsivät ja tallentavat tiedostojaan.

Windows-versiossa on myös muita uutuuksia. Sovellusten toimintaa muutetaan siten, että ne häiritsevät toisiaan vähemmän. Myös grafiikkaa ja hakutoimintoja parannetaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Microsoft ilmoitti aikeistaan ajoissa, sillä sen asiakkaat haluavat tietää ennakolta tietää yhtiön suunnitelmista.

Monet asiantuntijat ovat pettyneitä siihen, että Microsoft pystyy tuomaan uuden version markkinoille ensi vuonna ainoastaan karsimalla sitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    2. 2

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    3. 3

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    4. 4

      Matti Nykänen liittyi julkkisten salaiseen tukiryhmään – korkki kiinni jo hyvän aikaa

    5. 5

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    6. 6

      Sadat kannattajat ryntäsivät kentälle Tapiolassa – juhlien keskellä myös tappeluita

    7. 7

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    8. 8

      Jaakko nosti perunapellosta melkoisen jätin – mutta Nallen rinnalla sekin kalpenee

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    7. 7

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    8. 8

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    2. 2

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    3. 3

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    4. 4

      Matti Nykänen liittyi julkkisten salaiseen tukiryhmään – korkki kiinni jo hyvän aikaa

    5. 5

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    6. Näytä lisää