Digitoday

Kamerakännykkäleffoille oma kilpailusarja Berliinissä

Julkaistu:

Tänä vuonna 20. kertaa järjestettävillä Berliinin lyhytelokuvafestivaaleille on otettu mukaan uusi mobiilileffantekijöille tarkoitettu kamerapuhelin-kilpailusarja "Siemens mobile MicroMovie Award". Kilpailuun on kutsuttu yhteensä 45 elokuva-alan koulua yli kahdestakymmenestä maasta.
Kutsuttujen koulujen joukossa on myös Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osasto.

Kaikista kilpailuun lähetetyistä elokuvista valitaan kaksikymmentä parasta esitettäväksi 2.-7.11.2004 järjestettävillä festivaaleilla. Palkintona voittajalle on luvassa kolmentuhannen euron rahapalkinto, ja kaikille festivaaleilla esitettyjen lyhytelokuvien tekijöille Siemensin SX1-matkapuhelin.

Elokuvan enimmäispituus on määritelty 90 sekuntiin. Opiskelijoiden on lähetettävä filminsä elokuun loppuun mennessä.

– Matkapuhelimella lyhytelokuvan tekeminen on haastavaa. Tämä väline vaatii erityistä visualisointia sekä lyhyttä ja ytimekästä kerronnallista tyyliä, toteaa Berliinin lyhytelokuvafestivaalien toimitusjohtaja Alex Stein.

Festivaaleille odotetaan osallistuvan noin 15 000 elokuvan ystävää. He valitsevat kamerakännyköillä kuvattavan kilpailusarjan voittajan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    4. 4

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    5. 5

      Lohjalla kadonnut retkiluistelija löytyi hukkuneena Ruumissaaren edustalta

    6. 6

      HS: Näin radiotähti Juha Perälä pääsi mukaan Aamulypsyyn – entinen sahatyöntekijä teki röyhkeän tempun

    7. 7

      Video: Jättimäinen pyton luikerteli tielle Floridassa – huonosti kävi

    8. 8

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että mies maksaa usein laskut

    9. 9

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    10. 10

      Jyväskylän putka suljettiin, poliisi joutuu ajamaan humalaiset jopa Tampereelle asti – ”Meistä tuli lopullisesti taksikuskeja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    5. 5

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    6. 6

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    7. 7

      ”Suomalainen viihde-elämän kukko” yritti raiskata Lenita Airiston – 81-vuotias puhuu suunsa puhtaaksi vaikeasta aiheesta

    8. 8

      Diakonissa purkaa turhautumistaan: Piispa käytti seurakunnan rahoja samppanjaan – diakoniatyön lounaiden maito vaihdettiin vedeksi

    9. 9

      Maria Veitola vierailee tv-ohjelmassaan Sipilöiden kodissa – juontaja yllättyi hulppeassa paikassa yhdestä asiasta

    10. 10

      Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    4. 4

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    5. 5

      Lohjalla kadonnut retkiluistelija löytyi hukkuneena Ruumissaaren edustalta

    6. Näytä lisää