Digitoday

Kännykkäliittymiä jo 1,5 miljardia

Julkaistu:

Tutkimuslaitos EMC povaa kännykkämyynnin nousevan tänä ja ensi vuonna 240 miljoonalla asiakkaalla eli suuremmaksi kuin teleala itse arvioi. Maailmassa oli kesäkuun alussa jo 1,5 miljardia mobiilia kansalaista.

Vuoteen 2009 menessä EMC uskoo matkapuhelinliittymien määrän nousevan miljardilla. Tuolloin käyttäjiä on lähes 2,5 miljardia eli joka viidennellä ihmisellä on matkapuhelin..

Mobiili kasvu on lujinta runsasväkisissä kehittyvissä valtioissa eli Kiinassa, Intiassa ja Brasiliassa.

Kiinan käyttäjämäärän EMC arvioi kaksinkertaistuvan vuoteen 2009 mennessä. Tuolloin kiinalaisia kännykänomistajia on 574 miljoonaa. Maassa on noin 1,3 miljardia asukasta.

Jo huhtikuussa Kiinassa oli 293 miljoonaa kännykänomistajaa eli enemmän kuin Yhdysvalloissa on asukkaita.

Intia ajaa Japanin ohi määrissä

Intiassa mobiilimäärä kaksinkertaistuu viidessä vuodessa 116 miljoonaan. Intia ohittaa Japanin ja kasvaa maailman neljänneksi suurimmaksi mobiilimarkkinaksi. Myös Brasiliassa kännyköiden määrä tuplaantuu.

Yhdysvalloissakin on yhä tilaa kasvulle, ja vuoteen 2009 mennessä mobiilien amerikkalaisten määrä lisääntyy 67 miljoonalla henkilöllä. Tuolloin USA:ssa on 224 miljoonaa matkapuhelinliittymää.

Japanissa määrä kasvaa nykyisestä 79 miljoonasta noin 103 miljoonaan känykkötilaajaan, EMC laskee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

    2. 2

      Japanin rannikolle ajautui jälleen aave­laiva – se voi olla merkki pohjois­korealaisten kasvavasta epä­toivosta

    3. 3

      Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

    4. 4

      Poliisi ampui 26-vuotiaan, polvillaan armoa anelleen miehen hotellin käytävälle – ei tuomiota

    5. 5

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    6. 6

      Kolmelle syytteet hain rääkkäämisestä Floridassa: raahasivat moottoriveneen perässä kuvaten kaiken – video ei herkille

    7. 7

      Sanna Marin Aamulehdelle: Mieskansanedustajalta ”törkeä teko” Linnan juhlissa 2016

    8. 8

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    9. 9

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Ei laittanut Paavo paikkoja palamaan”

    10. 10

      Pikkupoika sai tädiltään ison perinnön – oma isä kavalsi rahat katalalla tempulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    2. 2

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    3. 3

      Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

    4. 4

      Aamukahvi väärään kurkkuun: Jounin kaupan Michele Kaulanen sai pankilta kauhean yllätyksen – ”3,6 miljoonaa euroa lainasaamisia erääntyy”

    5. 5

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    6. 6

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    7. 7

      Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

    8. 8

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    9. 9

      Katariina Souri järkyttyi: sai psykiatrilta kaksi eri diagnoosia – kärsii mielenterveysongelmista

    10. 10

      Kommentti: Näin Paavo Väyrynen lasketteli luikuria ensimmäisessä presidentti­tentissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    4. 4

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    5. 5

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    6. 6

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    7. 7

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    8. 8

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    9. 9

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    10. 10

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

    2. 2

      Japanin rannikolle ajautui jälleen aave­laiva – se voi olla merkki pohjois­korealaisten kasvavasta epä­toivosta

    3. 3

      Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

    4. 4

      Poliisi ampui 26-vuotiaan, polvillaan armoa anelleen miehen hotellin käytävälle – ei tuomiota

    5. 5

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    6. Näytä lisää