Digitoday

Digital Chocolate nielaisee Sumean

Julkaistu:

Yhdysvaltalainen mobiilialan ohjelmistoyritys Digital Chocolate on ostanut suomalaisen mobiilipeliyhtiö Sumea Interactiven. Sumeasta tulee kaupan myötä syntyvän yhdistyneen yhtiön Euroopan pääkonttori, jonka johtajana toimii Sumean nykyinen toimitusjohtaja Ilkka Paananen.

Sumean henkilöstö siirtyy uuden yrityksen palvelukseen. Sumean avainhenkilöt jatkavat uuden yrityksen merkittävinä omistajina sekä toimivat edelleen avainrooleissa. Osapuolet eivät julkista kaupan tarkempia yksityiskohtia.

"Yhdistymisen myötä Suomeen syntyy kansainvälinen mobiilipelijulkaisija, jolla on resurssit ja taustavoimat viedä suomalaista pelinkehitysosaamista maailman markkinoille. Yhdistyminen tuo asiakkaillemme entistä laajemman peli- ja sovellusvalikoiman, ja lisäksi saamme täysin uuden vaihteen jakeluumme USA:ssa", Sumean toimitusjohtaja Ilkka Paananen iloitsee.

Digisuklaan pääjohtaja perusti EA:n

Digital Chocolate on varsin tuore yritys: se perustettiin viime vuonna. Perustaja ja pääjohtaja Trip Hawkins kuuluu pelialan merkittävimpiin vaikuttajiin. Hawkins tunnetaan muun muassa maailman suurimman peliyhtiön Electronic Artsin perustajana. Hän toimi EA:n toimitusjohtajana kymmenen vuotta ja vei toimikaudellaan yhtiön pörssiin.

Digital Chocolaten taustalla ovat pääomasijoitusyhtiöt Kleiner, Perkins, Caulfield & Byers ja Sequoia Capital. Sijoittajiin kuuluu myös muun muassa MTV-musiikkikanavan perustaja Bob Pittman, joka on toiminut myös AOL/Time Warnerin johtotehtävissä. Digital Chocolaten hallituksen jäsenistä Michael Moritz istuu myös Googlen hallituksessa.

Brändi säilyy

Kaupan myötä syntyvällä yhdistyneellä yrityksellä on yli 110 jälleenmyyntikanavaa 53 maassa. Yrityksellä on 60 työntekijää ja se kasvaa nopeasti. Sumea-pelien kansainvälisesti tunnetuksi noussut brändi säilyy.

"Sumea on kehittänyt useita maailman suosituimmista mobiilipeleistä, ja yrityskauppa tarjoaa meille mahdollisuuden päästä Euroopan markkinoille alan johtaviin toimijoihin kuuluvan yrityksen kanssa", kuvailee Digital Chocolaten johtaja Mark Jacobstein.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    3. 3

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    4. 4

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    5. 5

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    8. 8

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    9. 9

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    7. 7

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    10. 10

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    3. 3

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    4. 4

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    5. 5

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    6. Näytä lisää