Digitoday

AOL ravistaa pikaviestibisnestään

Julkaistu:

Yhdysvaltalainen operaattorijätti AOL lopettaa pikaviestiohjelmansa tarjoamisen yrityksille. Yhtiö ei kuitenkaan ole jättämässä bisnestä tyystin, vaan siirtää AIM Enterprise Gateway -sovelluksensa asiakkaat Imlogicin tarjoaman softan käyttäjiksi.

Uutispalvelu News.comin mukaan yhtiö seuraa kilpailijaansa Yahoota, joka pari päivää aikaisemmin päätti poistua yritysten pikaviestimarkkinoilta. Uutispalvelun mukaan AOL:n siirto alleviivaa, kuinka vaikeaa sen ja kilpailijoiden on ollut houkutella yrityksiä maksamaan sovelluksesta, jota monet ovat jo tottuneet käyttämään ilmaiseksi.

Maksusta yrityksille on tarjottu muun muassa tunnistusta tai käyttäjän hallintaa. AOL ei suostu kertomaan, paljonko sillä on pikaviestintää käyttäviä yritysasiakkaita.

Toisaalta TechWeb News korostaa, että AOL:n tilanne on eri kuin Yahoon. AOL ei peräänny markkinoilta, vaan Imlogicin kanssa tehtävä yhteistyö heijastelee pikemminkin, että markkinan uskotaan kasvavan.

Erään arvion mukaan AOL:n riippakivenä on kuitenkin sen imago kuluttajafirmana, minkä vuoksi yritykset eivät pitäisi sitä uskottavana toimittajana. News.comin haastatteleman Forrester Researchin analyytikon Charles Golvinin mielestä yritysten pikaviestit ovat yhä kiehtova bisnes, mutta pikemminkin sellaisille firmoille kuin IBM, Oracle ja Microsoft.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

    2. 2

      Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

    3. 3

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    4. 4

      Ex-oikeusministeri Henriksson kohutusta rikosjutusta Ylellä: Lapsen ei tarvitse puolustautua

    5. 5

      Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

    6. 6

      NHL:n mestarivalmentaja ylisti Jere Lehtistä – ohjasi erityistapausta vain yhdellä pienellä kysymyksellä

    7. 7

      Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

    8. 8

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    9. 9

      Kevin Spaceyn tarina: näin nerosta tuli hirviö – rajut ahdistelusyytökset romuttivat koko uran hetkessä

    10. 10

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    2. 2

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    3. 3

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    6. 6

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    7. 7

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    8. 8

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    9. 9

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    10. 10

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

    2. 2

      Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

    3. 3

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    4. 4

      Ex-oikeusministeri Henriksson kohutusta rikosjutusta Ylellä: Lapsen ei tarvitse puolustautua

    5. 5

      Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

    6. Näytä lisää