Digitoday

Intel palasi Kiinan wimax-markkinoille

Julkaistu:

Suoritinjätti Intel Corporation toimittaa wimax-teknologiaan perustuvia langattomia laajakaistaratkaisuja Dalianin ja Chengdun kaupunkialueille Kiinassa. Yhtiö ei ilmoittanut kaupan arvoa tai muita ehtoja. Ilmoitus saattaa liittyä myös Nokian päättämättömyyteen wimax-ratkaisussaan.

Intelin nyt Kiinaan toimittamat infrastruktuuriratkaisut perustuvat yhtiön mukaan puhdasveriseen wimax- eli 802.16-verkkoteknologiaan.

Sanasota roihahti

Kauppa on ristiriidassa Kiinan hallituksen aiemman ilmoituksen kanssa, jonka mukaan se aikoo kehittää oman standardin piittaamatta muualla maailmassa yleistyvästä wlan-standardista.

Alkuvuodesta Intel ilmoitti vetäytyvänsä kaikista langattomista laajakaistahankkeistaan Kiinassa protestina Kiinan kaavailemalle omalle wlan-ratkaisulle.

Intel uhkasi muun muassa lopettaa Centrino-piirisarjojen myynnin Kiinassa, jos maa päättää ottaa käyttöön oman standardinsa.

Intelin mukaan Kiinan oma standardi merkitsi vain kaupallisten esteiden rakentamista vapaalle maailmankaupalle. Myös Yhdysvaltain ja Kiinan hallitukset ovat käyneet asiasta nokkapokkaa.

Kiina taipui

Viime huhtikuussa Kiina ilmoitti lykkäävänsä oman standardinsa käyttöönottoa, jonka piti tapahtua kuluvan kesäkuun alussa.

Myös Nokia erosi wimax-liitosta viime syksynä, mutta ilmoitti kesäkuussa liittyneensä siihen takaisin.

Nokia Networksin johtaja Sari Baldauf perusteli Nokian eroa Wimax Forumista sillä, että "wimax ei tuntunut liittyvän mihinkään konkreettisiin tuotteisiin ja päätös tehtiin lyhyen tähtäimen tavoitteiden perusteella".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Asukkaiden kauhunhetket Lauttasaaressa: Naamiomies räpelsi ovella, luikahti sisään ja hyppäsi parvekkeelta pimeyteen

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    5. 5

      Ravitsemusterapeutin jääkaapista löytyy yllättävä folionyytti – ”Tavallaan se on paheeni, rakastan sitä”

    6. 6

      Tanhupallo on ylivoimainen ykkönen – IS:n lukijat valitsijat suosikkinsa Putous-hahmoista: ”Ihana höpsö”

    7. 7

      Nyt puhuu ruman urheiluskandaalin roisto – alkuperäinen suunnitelma oli todella raaka: ”Sillä hetkellä tajusin, mitä olin tehnyt”

    8. 8

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    9. 9

      Kännykkää tavoitellut mies putosi kuusi metriä metroradalle Kontulassa – käveli raidetta pitkin pelastajia vastaan

    10. 10

      Video: Jesse Puljujärvi hurjana NHL-jäillä – mätti uransa ennätyspisteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    4. 4

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    5. 5

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      HS: Seksologiksi ryhtynyt ex-pornotähti Satu näkee kaksi isoa ongelmaa suomalaisten seksissä

    9. 9

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    10. 10

      Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Asukkaiden kauhunhetket Lauttasaaressa: Naamiomies räpelsi ovella, luikahti sisään ja hyppäsi parvekkeelta pimeyteen

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    5. 5

      Ravitsemusterapeutin jääkaapista löytyy yllättävä folionyytti – ”Tavallaan se on paheeni, rakastan sitä”

    6. Näytä lisää