Digitoday

Viestintävirasto odottaa yhä selvitystä ACN:n laskuongelmista

Julkaistu:

ACN:n asiakkaat ovat saaneet virheellisiä laskuja huhtikuusta lähtien. Viestintävirasto odottaa edelleen teleoperaattori ACN:n omaa selvitystä yhtiön laskutussotkuista. Selvityksen määräaika umpeutui eilen maanantaina. Virastolle ei myöskään ilmoitettu, milloin selvitys saapuu.

"Uhkasakon asettamisen mahdollisuus on olemassa. Yritämme tavoittaa yhtiön Suomen-toimintojen johtajaa ja kysyä milloin ACN saa selvityksen toimitettua tänne", Viestintäviraston lakimies Marko Lahtinen kertoo.

Viestintävirasto lähetti selvityspyynnön ACN:lle jo toukokuussa, koskien laskutuksen virheellisyyttä ja noin kymmentä muuta seikkaa. Selvitys piti toimittaa Viestintävirastolle viime torstaihin mennessä. ACN sai kuitenkin jatkoaikaa eiliseen saakka.

Laskuissa on veloitettu puheluista, joiden sopimuksen mukaan pitäisi olla maksuttomia. Samalla kellonajalla on laskutettu myös useammasta puhelusta.

Valituksia päivittäin

Kuluttajavirasto on saanut asiasta valituksia päivittäin. Viraston mukaan ACN on myös lähettänyt muistutuksia niille asiakkaille, jotka ovat epäselvyyksien takia jättäneet laskunsa maksamatta.

"Niin pitkälle ei ole menty, että liittymiä olisi suljettu. Olemme vaatineet, ettei virheellisen laskun saaneille asiakkaille saa lähettää muistutuksia eikä asiakkaiden tarvitse maksaa lähetettyjä muistutusmaksuja", ylitarkastaja Mari Österberg Kuluttajavirastosta sanoo.

Kun asiakas on saanut virheellisen laskun, hän voi pyytää maksuttoman erittelyn. Kuluttajaviraston mukaan ACN on yrittänyt veloittaa myös näistä.

Reklamaatio hidasta

Kun asiakas huomaa saaneensa virheellisen laskun, hän voi reklamoida siitä yritykselle. "Olemme vaatineet, että reklamaatioihin vastataan kahdessa viikossa, mutta prosessi on voinut kestää kuukausikaupalla. Sillä välin asiakas on saanut uusia laskumuistutuksia", Österberg sanoo.

Jos asia ei reklamaation jälkeen ota hoituakseen, asiakas voi ottaa yhteyttä kunnalliseen kuluttajaneuvojaan. Asiakas voi myös vaatia, että ACN hyvittää sellaiset puhelinkustannukset, jotka ovat aiheutuneet laskun selvittelystä.

Yhtiö on ilmoittanut Kuluttajavirastolle lähettäneensä noin 19 000 virheellistä laskua. Kuluttajavirastossa ongelman epäillään olevan laajempi.

Laskutusongelmaa on lisäksi hankaloittanut se, että yrityksen asiakaspalvelu on toiminut puutteellisesti.

ACN:n Suomen-toimintojen johtaja Antti Arponen ei halua kommentoida tilannetta ennen, kuin se on viranomaisten kanssa selvitetty.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

    4. 4

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    5. 5

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    6. 6

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    7. 7

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    8. 8

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    9. 9

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    10. 10

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    6. 6

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    9. 9

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    10. 10

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

    4. 4

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    5. 5

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    6. Näytä lisää