Digitoday

Nokia siirsi vaihteen nopealle tuotolle

Julkaistu:

Nokian maanantaina Helsingin Kaapelitehtaalla pitämissä esityksissä markkinaosuus ja sen puolustus kasvoi suuriin mittoihin. Jopa Nokian pääjohtaja Jorma Ollila kertoi tarkistaneensa jälkikäteen nauhoituksen, jossa markkinat väittivät hänen puhuneen puhelimien hintaleikkauksista.

Ollila huomautti puhuneensa hyvin lievistä ja kohdennetuista leikkauksista ja kompromisseista. Hän korosti, että mistään hintasodasta ei ole suinkaan kysymys.

Strategiajohtaja Matti Alahuhta myönsi, ettei Nokian keskihintaryhmän puhelinvalikoima ollut alkuvuonna riittävän kilpailukykyinen.

Ollilan mukaan uusien julkistusten jälkeen Nokia on taas kilpailukykyinen myös keskihintaisissa simpukkapuhelimissa, ja tulee olemaan iskukykyinen vuoden jälkipuoliskolla.

Ollila mainitsi Nokian lopettaneen joitakin tuotelinjojaan alkuvuoden aikana. Alahuhta tarkensi sellaisella tarkoitettavan esimerkiksi ensi vuoteen lykättyä Series 90 -alustaan perustuvaa 7700-mediapuhelinta, jonka tälle vuodelle suunniteltu lanseeraus muuttui Helsingissä, Berliinissä ja Aasiassa käynnistetyksi pilotiksi.

Osuuksien uusjakoa

Alahuhdan mukaan maailmalla myytiin tammi-maaliskuussa 141 miljoonaa matkapuhelinta, josta Nokian osuus oli 32, Motorolan 18, Samsungin 14, Siemensin yhdeksän ja Sony Ericssonin kuusi prosenttia.

Verkkojen ja tukiasemien infrastruktuurimarkkinoilla markkinoiden ykkönen tammi-maaliskuussa oli Ericsson 28 prosentilla, Nokialla oli 15, Siemensilla ja Nortelilla 12, Lucentilla 11 ja Motorolalla kahdeksan prosenttia, Nokia laskee.

Nokia arvioi inframarkkinoiden kasvavan tänä vuonna hieman viime vuodesta reiluun 35 miljardiin euroon.

Kamerapuhelimia myytiin alkuvuonna Nokian mukaan noin 200 miljoonaa. Nokia arvioi sekä äly- että kamerapuhelinmarkkinoiden koon kaksinkertaistuvan tänä vuonna.

Nokia arvioi maailman matkapuhelinkäyttäjien määrän ylittävän kaksi miljardia vuonna 2007, ja tämän hetken globaali penetraatio on sen mukaan 24 prosenttia.

Toinen miljardi käyttäjää kertyy vain puolessa ensimmäisen miljardin kertymisajassa, Alahuhta huomautti.

3G-markkinat syntymässä

Nokia arvioi, että tämän vuoden lopussa kaupallisessa käytössä on jo yli 60 kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkoa.

Nokian Multimedia-yksikön johtaja Juha Putkiranta pitää 3G-markkinoiden tärkeimpänä antina kasvavaa nopeutta.

Myös tiedonsiirtokulut laskevat ja kapasiteettia tulee lisää, hän korosti.

Ollila kertoi Nokian valmistelevan parhaillaan useiden 3G-puhelimien markkinoilletuontia, mutta tarkkoja ajankohtia hän ei suostunut paljastamaan.

N-Gage yhä iso haaste

Alahuhta huomautti Nokian jo pelipuhelin N-Gagea julkistaessaan korostaneensa pelimarkkinoiden olevan sille iso haaste. Hän myönsi, etteivät N-Gagen myyntivolyymit ole olleet yhtiön odotusten mukaisia.

Alahuhdan mukaan johtopäätöksiä vedetään kuitenkin vasta kahden vuoden kuluttua käynnistyksestä.

Hänen mukaansa uusi N-Gage hyökkää markkinoille paremmalla käyttäjäergonomialla, pienemmällä koolla, online-peleillä sekä tähän mennessä noin 20 pelin valikoimalla, jonka pitäisi tuplaantua tänä vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii karannutta väkivalta­rikollista – soita heti 112:een, jos näet

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    5. 5

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    6. 6

      Yöt lukkojen takana, nälkään koiranruokaa, vaipoissa pakkaseen: Vanhemmat pahoinpitelivät lapsia vuosien ajan Pohjois-Suomessa

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Tv:stä tuttu lihaskimppu Vertti Harjuniemi julkaisi kuvan baarista vuosien takaa – järisyttävä muodonmuutos: Laihtui 13 kiloa

    9. 9

      Internet sekosi Beyoncén kuvasta: ”Onko hän edes ihminen?”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    2. 2

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    3. 3

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. 6

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    7. 7

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    8. 8

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    9. 9

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    10. 10

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii karannutta väkivalta­rikollista – soita heti 112:een, jos näet

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    5. 5

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    6. Näytä lisää