Digitoday

Oracle nakitti Peoplesoft-todistajan puolelleen oikeudessa

Julkaistu:

Oracle sai arviolta tärkeän erävoiton oikeudessa, kun Yhdysvaltain oikeusministeriön avaintodistaja joutui eilen myöntämään, että yritysohjelmistomarkkinoilla on enemmän kilpailijoita kuin hän oli väittänyt.

Oracle käy oikeutta yrittäessään hankkia haltuunsa kilpailevan Peoplesoftin, mistä ministeriö ei ole mielissään. Ministeriön pääargumentti on ollut, että kauppa jättäisi suuryrityksille suunnattujen talous- ja henkilöstöohjelmistojen markkinoille vain yhden todellisen kilpailijan, saksalaisen SAPin.

Dow Jones Newswiresin mukaan Oraclen asianajaja Daniel Wall sai ankaralla ristikuulustelullaan Peoplesoftin teknologiajohtaja Richard Bergquistin myöntämään, että hänen yhtiönsä kilpailee myös muiden firmojen kanssa. Näihin lukeutuvat muun muassa Lawson Software ja American Management Systems.

Aiemmin päivällä Bergquist oli tukenut ministeriön kantaa, jonka mukaan kilpailu rajoittuu SAPiin ja Oracleen. Asianajaja kuitenkin latoi tukun Peoplesoftin sisäisiä dokumentteja Bergquistin syliin, mikä pakotti hänet kääntämään kantansa.

Oraclen mahdollisuuksia voittaa oikeudenkäynti on pidetty pieninä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Ostitko tämän huippusuositun spinner-lelun? Palauta se heti – Tukes: ”Useampi tapaus, joissa lapsi on joutunut vaaraan”

    5. 5

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    6. 6

      Egyptin moskeija-iskussa kuollut ainakin 235 ihmistä – asemiehet räjäyttivät pommin ja tulittivat pakenevia

    7. 7

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    8. 8

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    9. 9

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    10. 10

      Uhrin perhe pohtii valitusta morfiinihoitajan ehdollisesta tuomiosta – asianajaja: Niin erikoislaatuinen tapaus, ettei vertailukohtaa oikein löydy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    3. 3

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    4. 4

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    5. 5

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    6. 6

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    7. 7

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    8. 8

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    9. 9

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    10. 10

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Ostitko tämän huippusuositun spinner-lelun? Palauta se heti – Tukes: ”Useampi tapaus, joissa lapsi on joutunut vaaraan”

    5. 5

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    6. Näytä lisää