Digitoday

Microsoftin patenttilisenssit huolestuttavat Linux-kannattajia

Julkaistu:

Microsoftin päätös lisensoida teknologiaansa muiden yritysten käyttöön huolestuttaa joitakin avoimen ohjelmakehityksen kannattajia: nämä pelkäävät joutuvansa itse maalitauluiksi.
Microsoft ilmoitti joulukuussa ottavansa mallia muista teknologiafirmoista tuoden esimerkiksi ClearType-fonttiteknologiansa ja fat-tiedostojärjestelmänsä saataville. Wall Street Journalin mukaan avoimen ohjelmistokehityksen piirissä viriää huoli siitä, että ohjelmistojätti saattaa vaatia rojalteja open source -ohjelmien, kuten Linuxin, jakelijoilta tai käyttäjiltä ja mikäli nämä kieltäytyvät, saattaisi Microsoft viedä asian oikeuteen.

Microsoft tarjoaa teknologialisenssejä sekä kumppaneilleen että kilpailijoilleen, avoin ohjelmistokehitys mukaan lukien.

- Yhtiö ei ole vielä haastanut ketään, mutta emme usko sen päivän olevan kaukana, toteaa voittoa tavoittelemattoman Public Patent Foundationin johtaja Daniel Ravicher Wall Street Journalille.

Vuosi sitten Microsoftin riveihin liittyi Marshall Phelps, joka aiemmin vastasi IBM:llä patenttilisensoinnista. Kahden Microsoftin hiljattaiseen sijoittajatapaamiseen osallisuneen henkilön mukaan Phelps valitti, että jotkut avoimet ohjelmat rikkovat Microsoftin patentteja.

Microsoft kuitenkin kiistää Wall Street Journalin tiedot. Yhtiön politiikkana on lisensoida teknologiaa, ei käräjöidä, Microsoftilta korostetaan. Phelps ei koskaan nostanut patenttisyytteitä ollessaan IBM:llä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    6. 6

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Kuka on Miss Helsinki 2018? Seuraa finaalia ISTV:ssä

    7. 7

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    8. 8

      Martina Aitolehti laukoo suorat sanat kauneusoperaatioista missikisoissa: ”Se on tätä päivää”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti joutui psykiatriseen hoitoon: huolestuttava viesti Twitterissä – ”En ole itkenyt sillä tavalla aikoihin”

    10. 10

      Suomen kuninkaan peili myytävänä – vietti viime vuodet hautautuneena helsinkiläiseen kellarikoppiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    3. 3

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    7. 7

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    8. 8

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    6. Näytä lisää