Digitoday

Valitukset fi-verkkotunnuksista matelevat yhä syksyn ruuhkassa

Julkaistu:

Viestintävirastossa on ruuhkaa: vaatimuksia fi-päätteisten verkkotunnusten sulkemisesta tai peruuttamisesta on pöydällä parhaillaan satakunta.

Suojattua nimeä tai tavaramerkkiä loukkaavan verkkotunnuksen sulkeminen tai peruuttaminen on toistaiseksi hidas prosessi. Viestintäviraston lakimies Hannu Gyldénin mukaan asiaa koskevan vaatimuksen käsittelyssä on syytä varautua kuukausien käsittelyaikaan, kunnes viime syksynä syntynyt ruuhka on purettu.

"Tapauksia on käsittelyssä parhaillaan noin sata. Sitten syyskuun alun niitä on tullut vireille kaikkiaan noin 180 kappaletta, eniten juuri viime syys- ja lokakuussa", Gyldén sanoo. Nyt vaatimuksia tulee vireille kuukaudessa enää alle kymmenen kappaletta.

Vaatimukset käsittelyyn saapumisjärjestyksessä

Gyldénin mukaan hakemukset käsitellään pääsääntöisesti saapumisjärjestyksessä, mutta jos asiakas katsoo asiansa "jostain erityisestä syystä" kiireelliseksi, käsittelyn nopeuttamista voidaan tapauskohtaisesti harkita.

Myös etenemisvauhtia vaatimusten käsittelyssä Gyldén kuvaa tapauskohtaiseksi. Hidasteena prosessissa saattaa olla esimerkiksi tarve hankkia lisäselvityksiä joko verkkotunnuksen haltijalta tai asiakkaalta, joka katsoo tunnuksen loukkaavaan suojaamaansa nimeä tai tavaramerkkiä.

Haltijalla kahden viikon vastausaika

Verkkotunnuksen sulkemista tai peruuttamista koskeva vaatimus on tehtävä Viestintävirastoon kirjallisesti, sähköpostilla.

Kun suojatun nimen tai tavaramerkin haltija näin toiminut, Viestintävirastolähettää tarvittaessa verkkotunnuksen haltijalle selvityspyynnön. Verkkotunnuslain mukaan haltijalla on tämän jälkeen kaksi viikkoa aikaa esittää hyväksyttävä peruste oikeudelleen verkkotunnukseen.

Jos verkkotunnus päätetään peruuttaa, verkkotunnuksen haltija menettää tunnuksen kokonaan. Suljettu verkkotunnus sen sijaan pysyy entisellä haltijallaan, mutta sen käyttö on estetty.

Sulkemispäätös aina määräaikainen

Verkkotunnus suljetaan aina määräajaksi, joka voi olla enintään yksi vuosi. Määräajan jälkeen tunnus palautuu haltijansa käyttöön, ellei Viestintävirasto määräajan kuluessa peruuta verkkotunnusta.

Viestintävirasto voi myös pyynnöstä pidentää sulkemisen määräaikaa erityisestä syystä, kuten verkkotunnusta koskevan tuomioistuinkäsittelyn tai poliisitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi.

Viestintäviraston tekemästä myönteisestä tai kielteisestä sulkemis- tai peruuttamispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen.

Viestintävirasto voi muutoksenhausta huolimatta päättää, että sulkemis- tai peruuttamispäätös pannaan täytäntöön heti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    5. 5

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    6. 6

      Ivanka Trumpin nimi ei olekaan oikeasti Ivanka

    7. 7

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    8. 8

      Marjayrittäjä syytteessä ihmiskaupasta: Tällaisissa oloissa thaipoimijat asuivat Keski-Suomessa

    9. 9

      40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

    10. 10

      Lauri Markkanen nakutti 17 pistettä huimassa NBA-debyytissään: ”Paljon on vielä parannettavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    3. 3

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    4. 4

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    5. 5

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    6. Näytä lisää