Digitoday

Cisco palkkaa tuhat uutta työntekijää

Julkaistu:

Kalifornialainen reititinyhtiö Cisco Systems uskoo it-investointien elpymiseen. Ikään kuin todisteeksi tästä yhtiö ilmoitti palkkaavansa tuhat uutta työntekijää. Yhtiö kertoi tiistaina hyvästä osavuosituloksestaan odotuksia aiemmin.

Ciscon pääjohtaja John Chambers sanoi eilen, että kausiluontoiset tekijätkin huomioon ottaen Ciscon kysyntä kasvoi kaikissa tuoteryhmissä. Erityisen vankkaa kasvu oli Yhdysvaltain markkinoilla.

"Näemme nyt pitkästä aikaa voimakasta kasvua Yhdysvaltain it-markkinoilla. Talousjohtajat alkavat selvästi hellittää kukkaronnyörejään", Chambers sanoi Ciscon tulostilaisuudessa.

Financial Timesin mukaan Chambersin kommentit vakuuttavat sijoittajia siitä, että tänä vuonna it-alalla päästään ainakin kohtuullisiin kasvulukemiin. Myös muut suuret teknologiayhtiöt kuten IBM ovat esittäneet samansuuntaisia arvioita kysynnän kasvusta.

Odotuksia parempi tulos

Tammi-maaliskuussa Ciscon myynti kasvoi 22 prosenttia 5,6 miljardiin dollariin. Chambersin mukaan laitemyynti kasvoi peräti 25 prosenttia eli selvästi nopeammin kuin palveluiden kysyntä.

Tulos osaketta kohti nousi 0,17 dollariin vuotta aiemmasta 0,14 dollarista. Tulos ylitti analyytikoiden ennusteet yhdellä sentillä osaketta kohti.

Talousjohtaja Dennis Powellin mukaan Ciscon kassavirta oli jakson aikana vahvempi kuin milloinkaan yhtiön historian aikana. Neljänneksen aikana Cisco osti omia osakkeitaan kolmella miljardilla dollarilla. Tästä huolimatta yhtiön kassa pursuaa 18,9 miljardin dollarin verran käteistä ja lyhytaikaisia sijoituksia.

Jakson aikana Cisco osti kaksi pikkuyritystä: Riverhead Networksin 36 miljoonalla dollarilla ja Twingo Systemsin viidellä miljoonalla dollarilla.

Seuratuimpiin teknoyhtiöihin lukeutuvan Ciscon osakekurssi nousi lähes kolme prosenttia 22,25 dollariin New Yorkissa eilen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    2. 2

      Suuri tulipalo Raaseporissa: Neljä rivitalon huoneistoa tulessa

    3. 3

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Väyrynen kuumensi Niinistöä – ”Aika monessa asiassa väärässä”

    5. 5

      Napakymppimatka aiheutti karvaan pettymyksen – ”Fiilis paikasta hyvin neuvostoliittomainen”

    6. 6

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    6. 6

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    2. 2

      Suuri tulipalo Raaseporissa: Neljä rivitalon huoneistoa tulessa

    3. 3

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Väyrynen kuumensi Niinistöä – ”Aika monessa asiassa väärässä”

    5. 5

      Napakymppimatka aiheutti karvaan pettymyksen – ”Fiilis paikasta hyvin neuvostoliittomainen”

    6. Näytä lisää