Digitoday

Novell potkii Monoa testiin

Julkaistu:

Novell on julkaissut betaversion open source -kehitysalustastaan, jonka avulla on mahdollista rakentaa Microsoft .Net -sovelluksia myös Linux-, NetWare- ja Mac-käyttöjärjestelmille.

Mono 1.0 -beta on vuonna 2001 aloitetun työn hedelmä. Alustasta on aiemmin julkaistu palasia sieltä ja täältä, mutta nyt kaikki palikat ovat ensimmäistä kertaa helposti kehittäjien saatavilla, Novell kertoo Eweekin mukaan.

Novell sai Mono-projektin haltuunsa ostaessaan Ximianin viime vuonna ja lopullisen tuotteen pitäisi olla valmis kesäkuun lopussa, mitä ennen Novell julkaisee vielä toisen betan. Monon aikataulua on jouduttu eri otteisiin siirtämään eteen päin. Edellinen takaraja oli vuoden 2003 loppu.

Mono 1.0:n testiversio on saatavilla ilmaiseksi projektin sivuilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    2. 2

      Kaksi teinipoikaa ryöstettiin aseella uhaten Helsingin Kannelmäessä

    3. 3

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    4. 4

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    7. 7

      Maria Veitola avautuu Me Naisissa mieskollegoiden härskistä tempusta kokouksessa – ”Tuntui, että minut olikin palkattu pumpattavaksi barbaraksi”

    8. 8

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    9. 9

      Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

    10. 10

      Plusmalli Marjaana Lehtinen poistatti roikkuvaa ihoa vatsastaan 2 kiloa – leikkaus hirvittävällä tavalla pieleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    2. 2

      Kaksi teinipoikaa ryöstettiin aseella uhaten Helsingin Kannelmäessä

    3. 3

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    4. 4

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. Näytä lisää