Digitoday

Saunalahti operoimaan virtuaalisesti

Julkaistu:

Saunalahti Group pyrkii vahvistamaan mobiilipalvelujaan muuttumalla palveluoperaattorista virtuaaliverkko-operaattoriksi (mvno, mobile virtual network operator). Liikennevolyymien kasvun myötä Saunalahti kehittää gsm-operaattoripalveluja edelleen ja on myös kilpailuttanut verkkopalveluihin liittyvän yhteistyösopimuksen.

"Kilpailu gsm-markkinoilla heikentää kuluvan vuoden aikana palveluoperaattoreiden katteita. Liittymämäärämme kasvu mahdollistaa virtuaaliverkko-operaattoriksi ryhtymisen ja siten kilpailukykyisyyden varmistamisen", arvioi Saunalahti Groupin toimitusjohtaja Matti Vikkula.

Virtuaaliverkko-operaattorina Saunalahti sanoo pystyvänsä hyödyntämään verkkopalveluissa nykyistä alhaisempia kapasiteetin sisäänostohintoja tuotantorakenteen muutoksesta johtuen. Nykyisen katetason arvioidaan kovasta kilpailutilanteesta huolimatta selkeästi parantuvan.

Saunalahti aikoo hyödyntää nykyistä laajemmin olemassa olevaa verkkokapasiteettiaan ja -osaamistaan ja toisaalta investoida omiin mobiiliverkon keskuslaitteisiin. Yhteistyökumppanina verkkopalvelujen osalta jatkaa TeliaSonera Finland.

Osana muutosta Saunalahti lisää kuluvan vuoden investointejaan runsaalla neljällä miljoonalla eurolla. Investoinnit kohdistuvat keskeisesti mobiiliverkon keskuslaitteisiin.

Saunalahti haluaa 300 000 gsm-liittymää

Asiakkaiden kannalta muutos merkitsee yhtiön mukaan kilpailukyvyn paranemista. Muutos mahdollistaa arviolta kilpailukykyiset palvelut ja toisaalta palveluvalikoiman laajentamisen asiakastarpeiden kehittymisen mukaisesti.

Toiminnallinen muutos tapahtunee kuluvan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kannattavuuden parantumisen vaikutukset saavutettaneen kokonaisuudessaan viimeistään vuoden 2005 alusta alkaen.

Kuluvan vuoden aikana Saunalahden tavoitteena on saavuttaa 300 000 - 350 000 gsm-liittymän taso. Tällä hetkellä verkossa aktiivisena olevia gsm-liittymiä on noin 240 000 kappaletta. Saunalahti-konsernin liikevaihdon ennakoidaan olevan kuluvana vuonna 140-170 miljoonaa euroa ja liiketuloksen vastaavasti 14-18 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjanmaalla vakava liikenneonnettomuus – 8-tie on poikki liikenteeltä

    2. 2

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    3. 3

      Rock-moguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

    4. 4

      Voimakas lumimyräkkä iskee Suomeen tiistaina – Meteorologi: ”Huomenna on luvassa pelkkää hankaluutta”

    5. 5

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    6. 6

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    7. 7

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    8. 8

      Pin up -malli Sini Ariellilta raju tilitys vauva-arjesta – kuvailee kotiaan vankilaksi: ”Tekisi vain mieli ottaa ja lähteä”

    9. 9

      Kim Kardashianin lapset poseerasivat suloisessa kuvassa – fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun: ”Jestas näyttää pelottavalta”

    10. 10

      Iso lasikuitupelle, mies tynnyrissä, liikkuvat portaat... – lopetetun Vekkulan kappaleet tulivat myyntiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    3. 3

      Mitä Marit Björgenin heikentyneistä tuloksista pitäisi ajatella? Harri Kirvesniemi: ”Luulen, että kaikki tietävät tilanteen”

    4. 4

      Uima-allas pihassa, golfkenttä naapurissa – näin elävät Floridaan muuttaneet suomalaiset: ”Sekuntiakaan ei ole kaduttanut”

    5. 5

      Pornotähti August Ames, 23, teki itsemurhan – joutui some-kohun kohteeksi vain pari päivää aiemmin

    6. 6

      Oululaisen konstaapelin yllätys hiljensi Venäjän ulkoministerinkin: ”Päätin, että laulan niin lujaa kuin lähtee”

    7. 7

      Epäillyt lompakkovarkaat käyttivät pirullisen klassista keinoa – poliisi pyytää nyt näistä miehistä havaintoja

    8. 8

      Muistatko nämä Nobel-juhlien erikoisuudet? Prinsessa Madeleinen avara ”Baywatch-mekko” aiheutti valtavan kohun

    9. 9

      Sotaveteraani ja vaimo järkyttyivät – erotettiin toisistaan Linnan juhlissa: ”Tuli itku”

    10. 10

      Rock-moguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    4. 4

      Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

    5. 5

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    6. 6

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    7. 7

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    8. 8

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    9. 9

      47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

    10. 10

      Muotiasiantuntijat tyrmäävät Jari Litmasen puolison asun: ”Liian rohkea Linnaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjanmaalla vakava liikenneonnettomuus – 8-tie on poikki liikenteeltä

    2. 2

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    3. 3

      Rock-moguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

    4. 4

      Voimakas lumimyräkkä iskee Suomeen tiistaina – Meteorologi: ”Huomenna on luvassa pelkkää hankaluutta”

    5. 5

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    6. Näytä lisää