Digitoday

Spyware-kokouksen tulokset laihoja

Julkaistu:

Yhdysvaltain kauppakomissio FTC järjesti maanantaina asiantuntijatapaamisen, jossa käsiteltiin ratkaisua vakoiluohjelmien yleistymisestä johtuviin ongelmiin. Eri osapuolten näkemykset sopivista toimista eroavat, eikä yhteistä linjaa löydetty.

Cnet News.comin mukaan ohjelmistoalan edustajat varoittivat edelleen lainsäätäjiä ryhtymästä liian innokkaasti määrittämään vakoiluohjelmia niiden ominaisuuksien perusteella. Epämääräisten kuvausten pelätään vaikuttavan esimerkiksi ohjelmistojen päivityksiä seuraavien ohjelmien ja suodattimien laillisuuteen.

Poliitikot puolustivat lakiehdotuksiaan, joiden tarkoitus on helpottaa vakoiluohjelmien tekijöiden ja levittäjien saamista oikeuden eteen. Jotkut internet-mainostajat ilmaisivat huolensa lain vaikutuksista ainakin toistaiseksi laillisiin liiketoimintamalleihin.

Spyware-lakiesityksen tehneen senaattorin neuvonantaja Jennifer Baird sanoi omassa puheenvuorossaan, että on naiivia kuvitella poliitikkojen odottavan toimettomana sillä aikaa, kun yritykset miettivät sopivia määrityksiä.

Ongelma kasvanut

Tietokonevalmistaja Dellin lakimies Maureen Cushman kertoi tilaisuudessa vakoiluohjelmien nousseen asiakkaiden yleisimmäksi yhteydenottojen aiheeksi. Cushmanin mukaan spywaresta on tullut tekniselle tuelle merkittävä taakka, kun asiakkaat valittavat yhteyksien katoamisesta, suorituskyvyn heikkenemistä, ylimääräisistä ikoneista työpöydällä ja pop-up-mainoksista.

McAfeen tietoturvapäällikkö Bryson Gordon kertoi McAfee AntiSpyware-ohjelman poistamien vakoilu- ja mainosohjelmien määrän nousseen alle vuodessa kahdesta miljoonasta 14 miljoonaan kappaleeseen. Gordon sanoi myös, että vakoiluohjelmat kuormittavat yhtiön teknistä tukea nykyisin enemmän kuin virukset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

    2. 2

      Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

    3. 3

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo kentältä letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

    6. 6

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    7. 7

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      Ruotsin perhesurmaan liitetty sairaus on piinaava – ihminen ”ei lataudu täyteen, voi hyytyä kokonaan sekunneissa”

    10. 10

      Toni ja Heidi Niemisen lapsi kastettiin – vanhemmat säteilevät perheonnea hellyttävässä yhteiskuvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    5. 5

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    8. 8

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    9. 9

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

    2. 2

      Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

    3. 3

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo kentältä letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

    6. Näytä lisää