Digitoday

Palvelut muuttuvat vielä liikaa tekniikan ehdoilla

Julkaistu:

Tieto- ja viestintäteknologia on levinnyt nopeasti sosiaali- ja terveydenhuollossa palvelujen tuotannon välineeksi. Palvelujen ongelmat eivät ole kuitenkaan välttämättä ratkenneet teknologian käyttöönotolla.

Monissa sosiaali- ja terveydenhuollon teknologiahankkeissa on koettu suuria vaikeuksia, eikä tekniikka ole juurtunut työntekijöiden tai asiakkaiden arkeen. Asiasta on valmistunut Stakesin tutkija Hannele Hyppösen väitöskirja "Tekniikka kehittyy, kehittyvätkö palvelut?"

Hyppönen tarkasteli väitöstyössään tapaustutkimuksen avulla kotipalvelujen muuttumista teknologiahankkeessa. Hän tutki myös muutoksen vaikutuksia työntekijöiden työhön ja palveluja käyttävien asiakkaiden arkeen. Tutkimus osoitti, että muutos palveluissa tapahtui tekniikan ehdoilla.

Uusia, teknologiapohjaisia palvelumalleja ryhdyttiin suunnittelemaan vasta, kun hankkeessa kehitettyjen ohjelmistojen käyttöönotto oli käsillä. Ohjelmistoista jouduttiin kuitenkin luopumaan yksi toisensa jälkeen joko käytettävyys- tai päivitysongelmien vuoksi. Lopulta uuden teknologian varaan syntyneet palvelumallit toimivat vain perinteisen teknologian, puhelimen ja faksin, avulla.

Palvelut hämärtäneet kotihoidon ydintehtävää

Vaikka käyttöön vakiintuneissa uusissa palvelumalleissa oli ituja innovatiivisesta toiminnasta, palvelumallit osoittautuivat monella tavoin ongelmallisiksi paitsi kotihoidon työntekijöille, erityisesti kotipalveluasiakkaille.

Palvelumallit asettivat uudenlaisia vaatimuksia kotipalvelutyöntekijöiden vanhoille työvälineille sekä asiakkaille, jotka joutuivat palveluja käyttämään. Ne pirstoivat ja hämärsivät kotihoidon ydintehtävää ja toimivat joustamattomasti palveluntuottajien ehdoin, Hyppönen toteaa tänään Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan.

Firmojen mallinnettava palvelujaan ensin

Tutkimus tuotti ehdotuksen teknologian hyödyntämishankkeissa havaittujen ongelmien ratkaisuun. Se on malli palvelulähtöisestä innovaatioiden kehittämisestä. Sen mukaan on tärkeää, että palveluntuottajat mallintavat omia palvelujaan ja kehittävät vaihtoehtoisia ratkaisuja niissä havaittuihin ongelmiin ennen kuin teknologisiin ratkaisuihin sitoudutaan.

Malli voi toimia konkreettisena työkaluna sosiaali- ja terveydenhuollon teknologiahankkeiden suunnittelemiseksi ja arvioimiseksi niin palvelujen ja teknologioiden tuottajille kuin sosiaali- ja terveydenhuollon innovaatioita suunnitteleville ja rahoittaville tahoillekin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    3. 3

      Syytetyt teinipojat ja uhreiksi aiotut vanhemmat pyytävät salaista käsittelyä

    4. 4

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    5. 5

      Natsirikollisten jahtaajat lähettivät kirjeen presidentti Niinistölle – taustalla suomalaisen SS-miehen hyytävä kirje

    6. 6

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      Näyttelijä Jessica Falkholt, 29, on kuollut – koko perhe menehtyi auto-onnettomuudessa

    9. 9

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    10. 10

      Pandat lähtivät kohti Ähtäriä – video Kiinasta näyttää pitkän muuttomatkan alun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    3. 3

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    4. 4

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    5. 5

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    8. 8

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    9. 9

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    10. 10

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    3. 3

      Syytetyt teinipojat ja uhreiksi aiotut vanhemmat pyytävät salaista käsittelyä

    4. 4

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    5. 5

      Natsirikollisten jahtaajat lähettivät kirjeen presidentti Niinistölle – taustalla suomalaisen SS-miehen hyytävä kirje

    6. Näytä lisää