Viidessä vuodessa - Digitoday - Ilta-Sanomat

HP panostaa miljardin tuotantoon Singaporessa

Julkaistu: 13.1.2004 16:01

It-jätti Hewlett-Packard Company aikoo sijoittaa miljardi dollaria Singaporen tuotantoyksiköiden laajentamiseen seuraavan viiden vuoden aikana. Yhtiö siirtää Yhdysvalloista kääpiövaltioon muun muassa osan Superdome-palvelimiensa valmistuksesta.

HP:n mukaan tuotannon siirtäminen Singaporeen säästää tuotantokustannuksia ja nopeuttaa toimitusaikoja erityisesti aasialaisille asiakkaille.

Yhtiö käyttää Reutersin mukaan summan tuotannon laajentamiseen, uusiin tuotantolaitteistoihin ja henkilöstön koulutukseen. HP:lla on kaupunkivaltiossa noin 6 000 työntekijää.

HP:n ratkaisu piristää erityisesti Kiinaan siirtymisen vuoksi nuukahtamassa ollutta Singaporen elektroniikkasektoria. Elektroniikan viennin osuus on ollut yli puolet kaupunkivaltion muusta kuin öljyn viennistä. Reutersin mukaan HP on asentanut aasialaisille asiakkaille viimeisen kolmen vuoden aikana yli 500 tehokasta Superdome-palvelinta, ja panostanut Singaporen toimintaan ilman korvausinvestointeja noin kaksi miljardia dollaria käynnistämisensä vuoden 1970 jälkeen.