Digitoday

Media on keskeinen suhde- ja seksiopettaja

Julkaistu:

Media on 10-14 -vuotiaille briteille merkittävä opettaja, kun puheena ovat ihmissuhteet, rakkaus ja seksi. Pureksimatta mediankaan oppeja ei silti niellä, tutkijat väittävät.
Nuoret britit hankkivat mieluusti tietoa ihmissuhteista ja seksistä mediavälitteisesti. Tutkijoiden mukaan 10-14 -vuotiaat saavat näin enemmän ja kohdennetumpaa tietoa kuin esimerkiksi kouluopetuksesta, eikä mediasta oppimista pidetä myöskään yhtä nolostuttavana kuin kasvokkain saatua "valistusta". Kouluopetusta nuoret moittivat myös liian kapea-alaiseksi.

Young People, Media and Personal Relationships -tutkimukseen osallistuneista nuorista 66 prosenttia piti mediaa joko hyödyllisenä tai erittäin hyödyllisenä tietolähteenä rakkauteen, seksiin ja suhteisiin liittyvissä asioissa. Suhteissa sentään äideilläkin oli sanansa sanottavana: yhtä moni vastaajista sanoi oppivansa niihin liittyviä asioita äidiltään.

Medialukutaito mukana

Tutkimuksen mukaan nuoret eivät välttämättä usko kaikkea mediassa näkemäänsä ja ovat hyvin tietoisia televisiotuotannon tavoista. Monille oli myös selvää se, että seksiä käytetään myyntikikkana ja yleisömagneettina.

Etenkin, jos televisio aikoo toimia opettajana, aivansana on tutkimuksen mukaan realistisuus. Esimerkiksi saippuaoopperoiden havaittiin olevan tehokkaimillaan silloin, "kun niiden ei nähdä saarnaavan vaan kertovan uskottavaa tarinaa rohkaisten katsojia tekemään omat johtopäätöksensä".
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tutkimuksen teettäjiin kuuluu muun muassa media-alaa valvovia yhteisöjä, kuten Advertising Standards Authority, British Board of Film Classification, Broadcasting Standards Commission sekä Independent Television Commission. Myös BBC oli mukana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Las Palmasin lentokentälle jumiin jääneet suomalaiset pääsevät viimein hotelliin – ”Erittäin kova yö”

    3. 3

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    4. 4

      Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    8. 8

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    9. 9

      Kommentti: Kakkoskierrosta ei tule – mutta rynniikö Väyrynen jo Haavistonkin ohi?

    10. 10

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    8. 8

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    9. 9

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    10. 10

      Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Las Palmasin lentokentälle jumiin jääneet suomalaiset pääsevät viimein hotelliin – ”Erittäin kova yö”

    3. 3

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    4. 4

      Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. Näytä lisää