Digitoday

Heikoin lenkki löytyy kotikatsomosta?

Julkaistu:

Heikoimman lenkin kärventämistä tai Idols-tuomariston ilkeyttä on turha syyttää siitä, jos koulussa tai työpaikalla kiusataan. Sen sijaan televisio toimii oivana todisteena siitä, että mollaamisen katselu ja mahdollisuus osallistua siihen myy - ja me ostamme.
Kyllä, Idols-ohjelma (MTV3) on onnistunut. Minäkin puhun siitä, vaikka ohjelman seuraaminen on ollut katkonaista, enkä ole jaksanut katsoa yhtään jaksoa alusta loppuun. Ja silti tekee mieli heittäytyä vähintään yhtä ilkeäksi kuin tuomaristo ja kysyä, mikä kumman luulo on saanut koko liudan laulutaidottomiakin ihmisiä jonottamaan pääsyä kameran eteen edes hetkeksi!

Se, että televisio jaksaa hyvään katseluaikaan väläytellä tällaisia onnettomia "?tähtiä"? – vai pitäisikö oikeammin puhua kuuhun kurkottelijoista – ei enää tunnu yllättävän edes sen vertaa kuin tuomariston tyrmäävä suorasanaisuus ja karkeat tuomiolauselmat.

Heikoin lenkki löytyy kotikatsomosta?

Mistä muustakaan tämä viestii kuin siitä, että taas kerran olemme saaneet sitä, mitä kuulumme haluavan?

Idolsistakin päätellen haluamme puheenaiheita, jollaisten parhaimmistoa edustaa mahdollisuus mollata ihmisiä syystä tai toisesta. Heikoin lenkkikin kelpaa tässä tarkoituksessa mediakuluttajien massoille vallan mainiosti - sillä tuskinpa kyse tuonkaan formaatin suosiossa on siitä, ettei tajolla olisi myös a-luokan ruokamakkaraa, noin niin kuin kuvainnollisesti ilmaistuna.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Motiivina television katseluun mollaamisen mahdollisuus on tietenkin yhtä käyttökelpoinen kuin mikä tahansa muukin, jos asiaa katsoo kaupalliselta kannalta. Ja miltä muultakaan sitä katsoisi, kun katsojamäärät ovat varsinkin mainoksia myyville kanaville elintärkeitä?

Jostakin on tämän ajattelun myötä kuitenkin luovuttava. On turha päivitellä, kenen antama esikuva saa esimerkiksi koulu- ja työpaikkakiusaajat ajattelemaan, että "?ei haukku haavaa tee"?. Me itsehän sen saamme aikaan, ei Idolsin tuomaristo tai Heikoimman lenkin kärventäjänä tunnettu Kirsi Salo. Hehän esiintyvät vain meidän eräänlaisesta pyynnöstämme tai vähintäänkin luvallamme.

Ei esikarsintamediaa, kiitos!

Mitä Idolsiin tulee, vielä jokunen sana sen rimanalitukset ja lupaavat suoritukset rinnastaneesta lähestymistavasta on paikallaan, ihan vain television omistajan oikeudella.

Kun viimeistään muutaman vuoden tähtäyksellä tahdotaan itse kunkin hankkivan digivastaanottoon luotua laitekantaa, olisi suotavaa tietää, mitä kaikkea televisio aikoo jatkossa esittää esikarsintoja ja erilaisia lämmittelyajoja säästelemättä?

Vaikka suuresti kunnioitankin taiteilijoiden ammattikuntaa, en esimerkiksi uskoisi tilaavani kulttuurikanavaa, joka seuraisi vaikkapa uutusnäytelmän valmistumista reaaliajassa luku- ja pukuharjoituksineen, illasta toiseen.

Entä mitä sanoisi konserttimusiikin ystävä, jos aina ennen konserttia vastaanottimista raikuisi pitkät pätkät laulusolistin äänielimistön verryttelyä, jota säestäisi tahollaan viulunkielien ja muiden instrumenttien viritys? Siitä tuskin olisi kaukana niin sanotun pinnankaan kiristyminen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi suruun

    2. 2

      Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

    3. 3

      Tunnettu miljardööripari löydettiin kuolleena Kanadassa – poliisi: olosuhteet ”vaikuttavat epäilyttäviltä”

    4. 4

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    5. 5

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    6. 6

      Laihdunko, jos lakkaan syömästä perunaa? 6 asiaa, jotka tapahtuvat kun jätät perunat pois lautaselta

    7. 7

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    8. 8

      Käsiase laukesi ravintolassa Turussa

    9. 9

      Harri Kirvesniemellä selvä mielipide hiihdon paljon puhuttaneeseen uudistukseen – ”En ymmärrä”

    10. 10

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    2. 2

      Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

    3. 3

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    4. 4

      91-vuotiasta leskirouvaa uhkaa joulun alla häätö ja kodittomuus: ”Ei minulla ole paikkaa, mihin menen”

    5. 5

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    6. 6

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    7. 7

      Mikael Jungner eroaa SDP:stä: ”Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa...”

    8. 8

      Kommentti: Pikkuveljeni, alkoholisti

    9. 9

      Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

    10. 10

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    3. 3

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    4. 4

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi suruun

    2. 2

      Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

    3. 3

      Tunnettu miljardööripari löydettiin kuolleena Kanadassa – poliisi: olosuhteet ”vaikuttavat epäilyttäviltä”

    4. 4

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    5. 5

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    6. Näytä lisää