Digitoday

Oulu rakentaa nyt mediamainetta 300 miljoonalla

Julkaistu:

Ouluun on perustettu muun muassa Nokia Oyj:n, Yleisradion, sanomalehti Kalevan, Oulun yliopiston ja multimediayritysten voimin uusi yhteenliittymä, Media Forum, joka pyrkii synnyttämään uusia mediasisältöjä ja -kanavia alan perinteisten toimijoiden ja uutta viestintäteknologiaa kehittävien yritysten välille.
Oulun teknologiamaineen perustaksi on tutkimuksissa ilmennyt kaupungin, yliopiston, tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyö.

Tämän rohkaisema alueelle on laadittu Kasvusopimus 2006 -ohjelma, jonka tavoitteena on synnyttää alueelle 150 uutta yritystä ja 6 000 työpaikkaa. Ohjelmaan liittyvien hakkeiden kokonaispanostus on noin 300 miljoonaa euroa.

Kasvusopimusohjelmaa toteuttaa Oulun seudun osaamiskeskus, joka on jakanut kasvutoimialat seitsemään erikoistumisalueeseen. Kullekin niistä on perustettu avoin yhteisö eli Forum, jonka toimintaan pääsevät mukaan kiinnostuneet yritykset sekä tutkimus- ja koulutuslaitokset.

Jo toiminnassa olevia organisaatioita Oulussa ovat Mobile Forum ja Software Forum.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Panoksia media-alaan

Tulevaisuudessa digitaalista sisältöä muokataan ja välitetään matkapuhelimiin, kämmenmikroihin, internetiin ja digitaaliseen televisioon.

Sen vuoksi Oulussa suunnataan katseita konvergenssin hengessä media-alaan.

Uudessa Media Forumissa ovat mukana muun muassa Nokia, Yleisradio, Pohjoinen elokuva- ja mediakeskus POEM sekä multimediaosaajia kuten pelintekijöitä. Tutkimusta ja koulutusta edustavat Oulun yliopisto ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu (OAMK).

OAMK ylläpitää Pohjois-Suomen Mediaportaali -palvelua, jonka internet-sivustolle on kerätty tiedot 800 alueella toimivasta media- ja sisältötuotannon yrityksestä.

POEM-portaali on ensimmäinen alueen elokuva- ja sisältöalan toimijoita, tuotantoyhtiöitä, elinkeinotoimintaa ja matkailua palveleva portaali, jonka rekisteristä löytyy tiedot noin viidestäsadasta elokuva-, media- ja kulttuurialan osaajasta.

Oululainen Jutel Oy on digitalisoimassa radiota, ja sen asiakkaina ovat muun muassa Japanin yleisradioyhtiö NHK ja thaimaalainen Sky-High Network.

- Tulevaisuuden radio on interaktiivinen laite, johon välitetään esimerkiksi kuvia ja pelejä. Radiolähetyksistä tulee lisäksi monikanavaisia, kun jakeluteinä toimivat muun muassa langattomat mobiiliverkot, internet ja digitaaliset televisioverkot, Jutelin perustaja Jorma Kivelä perustelee.

Oululainen Hantro Products Oy on puolestaan kehittänyt videopiirin, jonka Motorola Inc. integroi kännyköihin, kämmenmikroihin, digikameroihin ja muihin mobiililaitteisiin tarkoitettuun i.MX21-sovellusprosessoriin.

Videopiirin avulla laitevalmistajat voivat toteuttaa kustannustehokkaasti laitteisiinsa video-ominaisuuksia, kuten multimediaviestit, suora- eli streaming-videotoiston ja videopuhelut.

MyOrigo tuo uuden älypuhelimen

Oululainen MyOrigo on kehittänyt matkapuhelimiin käyttöliittymän, jonka toiminta perustuu liiketunnistukseen ja käyttäjälle palautetta antavaan kosketusnäyttöön. Yhtiön jälleenmyyjä Mobiltron aikoo toimittaa 20 000 laitetta Britannian markkinoille vielä tänä vuonna.

MyOrigon mydevice on monipuolinen älypuhelin, jossa on suuri värinäyttö, internet-yhteys, integroitu kamera ja mp3-soitin. Kolmitaajuuspuhelimen viestitoimintoja ovat teksti- ja multimediaviestit sekä sähköposti.

Kun laitteen kääntää pystyyn tai vaakaan, käyttöliittymä mukautuu pysty- tai vaakanäkymäksi. Lisäksi näkymää voi tarkentaa tai laajentaa (zoomata) tarpeen mukaan. Kaikissa laitteen sovelluksissa voidaan käyttää liikeohjausta.

Laitteen My Book -käyttöliittymä jäljittelee kirjamaista tiedon tallennus- ja esitystapaa. Käyttäjä voi selata tietoja ja sovelluksia laitteessa pienellä sormen liikkeellä aivan kuin selaisi kirjaa.

Internet-sivuja selatessaan käyttäjä kontrolloi näkymää liikuttamalla laitetta kuin peiliä. Nähdäkseen tietyn alueen sivusta, laitetta kallistetaan haluttuun suuntaan. Sivuja voidaan myös suurentaa tai pienentää samaan tapaan.

Laitteessa on myös kosketukseen reagoiva ja palautetta antava näyttö, jolloin virtuaalinäppäinten painaminen tuntuu aidommalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivu kuittasi tylysti

    5. 5

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    6. 6

      Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      HS-gallup: Kokoomuksen suosio kiipeää, keskustan alamäki jyrkkenee

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivu kuittasi tylysti

    5. 5

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    6. Näytä lisää