Digitoday

FBI narautti LovSan-madon luoneen teinin

Julkaistu:

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI pidättää tänään 18-vuotiaan miehen, joka loi kaksi viikkoa sitten Internetissä rajusti levinneen LovSan-madon (Blaster, MSBlast) yhden version. FBI ei halua tässä vaiheessa kertoa miehen henkilöllisyyttä, kertoo uutistoimisto AP.

LovSan aiheutti vakavia vahinkoja. Suomessa se lamautti 80 Nordean konttoria. Yhdysvalloissa muun muassa Marylandin osavaltion ajoneuvokeskus lamaantui vuorokauden ajaksi. Viranomaiset saivat vihjeen henkilöltä, joka näki miehen testaavan matoa.

Tietoturvayhtiö Symantecin mukaan LovSan ja sen muunnokset tarttuivat yli 500 000 tietokoneeseen. Asiantuntijoiden mukaan se on yksi pahimmista madoista tänä vuonna.

Kaikki LovSanin muunnokset hyödynsivät Windows-käyttöjärjestelmän aukkoja. Uhka koski Windows NT:tä, 2000:ta tai XP:tä tai 2003:a käyttäviä tietokoneita, joihin ei ole tehty Microsoftin turvatiedotteen MS03-026 mukaista päivitystä.

Viestintäviraston tietoturvaryhmä CERT-FIn mukaan suomalaiset teleoperaattorit ovat lopettaneet LovSanin suodattamisen, koska sen ei enää uskota aiheuttavan välitöntä uhkaa suomalaisten tietoliikenneverkkojen toiminnalle.

Madon tarkoituksena oli iskeä tarttuneiden tietokoneiden kautta automaattisesti Microsoftin windowsupdate.com-päivityssivuja vastaan. Hyökkäys torjuttiin helposti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi joutunut sulkemaan siltoja ja keskeyttämään junaliikenteen Tampereella – Uusnatsit osoittavat mieltään oikeustalolla

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      Kova F1-huhu: Kimi Räikkösen pomolle potkut

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Espanja erottaa Katalonian aluehallituksen

    7. 7

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    8. 8

      Alle 10 000 km mittarissa: Tämä Ford aiheuttaa kuhinaa ennen huutokauppaa

    9. 9

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    10. 10

      Tomi Metsäketo olisi halunnut jatkaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa – näin kanava perustelee laulajan potkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    4. 4

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Toni Edelmann on kuollut

    8. 8

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    10. 10

      Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi joutunut sulkemaan siltoja ja keskeyttämään junaliikenteen Tampereella – Uusnatsit osoittavat mieltään oikeustalolla

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      Kova F1-huhu: Kimi Räikkösen pomolle potkut

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. Näytä lisää