Digitoday

Liberalistinen Viro ei pistä valtion rahaa tietoyhteiskuntaan

Julkaistu:

Viron hallituksen istuntosalin jokaisen paikan kohdalla on näytöt, ja kaikki hallituksen päätökset ovat heti verkossa nähtävissä. Viron pääministeri Juhan Parts korostaa, että Viro haluaa kehittyä myös ict-sektorilla. Työn alla on innovaatiostrategia, ja maa tahtoo panostaa koulutukseen ja tutkimukseen.
- Haluamme enemmän työtä päille ja vähemmän käsille, Parts heittää.

- Valtio voi antaa julkista tukea laajakaistayhteyksiin, jos se tulee kouluihin, mutta muuten ei ole valtion asia investoida siihen. Puhelinyhtiöissähän valtio on kuitenkin osakkaana, hän huomauttaa.

Partsin mukaan Eesti pitää EU-jäsenyydessä suoraa tukea tärkeämpänä avautuvia mahdollisuuksia olla mukana isommassa kuviossa.

- Jos katsomme makroekonomista asemaamme, emme voi nostaa veroja - niin mukavaa kuin se olisikin - koska se karkottaisi ulkomaisia sijoittajia, Parts muistuttaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eestille ei hänen mukaansa ole tullut mieleenkään tähyillä erityisesti Suomeen päin; maa haluaa kuitenkin ulkomailta sijoituksia ja koulutettua työvoimaa. Viron kansantalous on toistaiseksi niin pieni, että Virossa operoiva suomalainen Elcoteq Network Oy onnistui yksinään pudottamaan puoleen ulkomaisen alihankinnan viime vuonna.

Tukea julkiselle tuelle

Viron teollisuuden ja työnantajain keskusliiton johtaja Meelis Virkebau ei pitäisi julkista tukea tietoyhteiskunnan kehittämiseksi liian sosialistisena ajatuksena.

- Tarvitsemme hyviä tietoyhteyksiä. Mielestäni hallituksen pitäisi tukea yksityisiä yrityksiä tässä, Virkebau toivoo.

Hän uskoo Viron olevan ensimmäinen pohjoisen alueen maa, joka ottaa 3G-verkon käyttöön. Ruotsalaisittain kaikille ilmaista laajakaistaa Virkebau ei kannattaisi.

- On tehokkaampaa, jos sekä käyttäjät että hallitus osallistuvat kustannuksiin. Ehkä ihmiset arvostavakin enemmän sellaista, mistä joutuvat maksamaan, hän pohtii

3G-lupa tarjolla elokuussa

Viron kauppa- ja liikenneministeriön mukaan Virolla on tarjolla neljä operaattorilupaa kolmannen sukupolven matkapuhelimia varten. Niiden jakoprosessi alkoi huhtikuussa.

Kolme lupaa tarjotaan suoraan olemassa oleville gsm-operaattoreille. Tärkeimmät alan toimijat Virossa ovat tällä hetkellä mobiilioperaattorit EMT (Eesti Telekom), Tele 2 ja Radiolinja Eesti.

Kukin lupa maksaa 70 miljoonaa Viron kruunua. Elokuun jälkeen mahdollisesti jäljelle jäävät luvat huutokaupataan, lähtöhintana sama 70 miljoonaa Viron kruunua.

Ministeriön ylempi virkamies Marius Kuningas sanoo, että hallitus ei investoi 3G:hen eikä laajakaistaan.

- XDSL-penetraatiomme on neljä prosenttia, mikä on korkeampi luku kuin Euroopassa keskimäärin, Kuningas kertoo.

Suurimmat internet-palveluntarjoajat ovat Eestin puhelinyhtiö ja Levicom BroadBand (Tele 2) sekä kaapelitelevisioyhtiö AS Starman.

Tietoyhteiskuntaa edistetään

Viron hallituksella on tietoyhteiskuntastrategia vuosille 2002/2003, jonka pääkohtiin kuuluu sähköisten henkilökorttien käyttöönotto, kaikkien kansanosien harjaannuttaminen sähköisten palveluitten käyttämiseen, digitaalisten asiakirjojen käyttöönotto ja niitten arkistoinnin kehittäminen, julkisen vallan rekistereitten digitalisoiminen ja niiden välisen tiedonvaihdon mahdollistaminen.

Tavoitteena on myös saada kouluihin yksi tietokone 20 oppilasta kohden.

Eestillä on myös uusi tietoyhteiskuntastrategia valmisteltavana, ja se lähetetään eduskunnan hyväksyttäväksi lähiaikoina. Keskeneräisestä esityksestä Kuningas ei kuitenkaanhalua kertoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Tuoreimmat
    1. Juuri nyt
    2. Asentaja-Ismo hiljensi IS:n torstaisessa vaalitentissä puoluejohtajat – IS tapasi 60-vuotiaan asentajan Tampereella ”Jos joudun työttömäksi, kuka minut työllistää?
      Kotimaa
    3. Lehtiväite: Suomi salakuunteli Trumpin ja Putinin keskustelua Helsingin huippukokouksessa
      Ulkomaat
    4. Lohta vain kerran viikossa, rinnat muokataan suuriksi palloiksi – julkkiskaunottaret kertovat nyt rehellisesti, miten kiistelty fitness-buumi levisi Suomeen
      Viihde
    5. Ensitestissä Kia Proceed Shooting Brake – haastaa rohkealla otteellaan reilusti kalliimman ”esikuvansa”
      Autot
    6. Suomessa taotaan Kiinan valtion määräyksellä olympiaurheilijoita lähes rajattomalla budjetilla – ”Suomi ei änkytä ihmisoikeuksista”
      Urheilulehden parhaat
    7. Facebook oli ensin ”kuin paratiisi”, mutta neljä vuotta sitten Joonas Konstig sulki sometilinsä: ”Kuin jonkinlainen loitsu”
      Digitoday
    8. Selvitysmies kertoo lakkautetun Kirill Babitzin säätiön taustoista – Keräsi varoja lipun­myynti­tuloista, vuoden 2010 jälkeen tapahtui ratkaiseva käänne
      Musiikki
    9. Tunti sitten
    10. Ylikonstaapeli Nina Pelkonen ymmärtää seksuaalirikoksista nousseen huolen, mutta varoittaa ylilyönneistä – ”Ei omankäden oikeutta”
      Kotimaa
    11. KSML: Ilmavoimien uusi komentaja myöntää, että Lemmenjoelta tuli lommo imagoon
      Kotimaa
    12. Yön uutiset: Lue mitä tapahtui kun nukuit
      Yön uutiset
    13. Näytä lisää