Digitoday

Aukkoja kaupan online-asiakkaalle

Julkaistu:

Ajoittain on helppo ymmärtää niitä, jotka eivät näe internetin tarjoamia mahdollisuuksia - ihan vaikka verkkokauppaa ajatellen. Aina niitä ei edes tarjota.
Internet on suosittu ikkunaostospaikka. Siitä on tullut harvinaisen tärkeä sisäänajoväylä muun muassa autokaupan asiakkaille, kertoi erinäisissä Euroopan maissa tehty tutkimus äskettäin. Esimerkiksi briteistä, jotka olivat ostaneet auton viimeisen puolen vuoden aikana tai aikoivat tehdä niin vuoden aikana, 83 prosenttia ilmoitti käyttävänsä nettiä apuna. Myyntihaluisten kannattaa siis viestiä verkossa viisaasti!

Pienemmissäkin hankinnoissa verkon tarjoamaa vertailumahdollisuutta ja tuotetiedon määrää arvostetaan. Kotikoneen ääressä voi verraten helposti selvittää, mitä kaivatusta hyödykkeestä kannattaa maksaa - ja kenelle. Sitä pähkäillessään voi jopa huvittua - valitettavasti joskus verkkokaupan kustannuksella:

Luethan lehtesi, online-ostaja?

Asiakas päätti ostaa tunnetusta suomalaisesta verkkokaupasta tietokoneen, jonka oli nähnyt mainoslehtisessä. Lähtökohtaoletusten ja onnistuneiden kokemusten perusteella online-kauppa tuntui kätevältä. Mainostaja erikseen mainitsi, että tuotetta voi tilata sen nettikaupasta ja että sitä on saatavilla tietystä päivästä lähtien.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Se päivä ei ihan vielä ollut koittanut. Niinpä tuotteesta ei verkkokaupassa näkynyt haamuakaan. Kuluttaja alkoi muuttua kummeksujaksi. Viittaako tämä siihen, että painotuote on verkkokaupan viisain mainoskanava jopa kanta-asiakkaita ajatellen?

Myöhemmin asiakas palasi verkkokauppaan. Konetta ei näkynyt. Tällä välin oli tosin selvinnyt sekin, että tuotteen saisi kyseisellä muutamilta kilpailijoilta aivan samaan - sanokaamme siksi - normaaliin hintaan. Tämä tietty verkkokauppa ilmoitti kuitenkin oman hintansa olevan voimassa kanta-asiakkaille, muille kone maksaisi kolmesataa euroa enemmän. Osamaksulla toki voisi maksaa, mutta silloin hintakin nousisi.

Verkkokauppa - vaihtoehto ehtiville?

Verkkokaupan asiakaspalvelu vastasi kummastelevaan sähköpostiin kiitettävän nopeasti. Asiakas sai tietää kaupan toimivan reaaliaikaisesti eli kun "tuotteen saldo" on nolla, siitä ei näy sivuilla mainintaakaan. Asiakaspalvelu myös kehotti mystisesti olemaan nopea ja kertoi, että lisää koneita on ehkä tulossa. Kanta-asiakastarjouksen aika oli mainoslehtisen mukaan ohi. Myöhemmästä hinnasta ei tietoa saanut.

Pitääkö nettisivuilla sitten käydä yhtenään tuotetta kärkkymässä toisin kuin keskustan kaupoissa, joista koneen voi varata vaikka puhelinsoitolla? Tätä tiedustelleeseen uuteen viestiin asiakaspalvelu ei vastannut. Puhelinsoitolla porrasta ylemmäs selvisi, että varausmahdollisuus on verkkokauppaankin vielä tulossa.

Ajassa kiinni, mutta vain osin

Mutta entäpä asiakkaan toiseksi vaihtoehdoksi valitsema tarjoustietokone sitten? Se komeili kaupan sivuilla isossa laatikossa, mutta kun sen kuvaa klikkasi, tuli ruudulle teksti, joka kertoi tuotteen loppuneen. Se siitä reaaliaikaisuudesta! Asiakaspalvelijan mukaan tällainen "kampanjakuva ei etusivulta tuotteen loppuessa poistu, sillä silloinhan etusivu näyttäisi perin kummalliselta tyhjine laatikoineen".

Asiakkaasta selitys kuulosti perin kummalliselta ja aukolliselta. Kai loppuunmyyty tuote voitaisiin korvata ruudussa jollakin toisella, ellei se tarkoituksella roiku luomassa satunnaiselle silmäilijälle edullista hintamielikuvaa? Ehkä oppia voisi ottaa vaikka keskivertojen ruokakauppojen toimintatavasta: jos tuote on loppu, tarjouskyltin tilalla on asiaa pahoitteleva lappu ja usein vielä hyödyllinen maininta siitä, onko tuotetta tilattu lisää ja milloin erää odotetaan saapuvaksi.

Verkkokaupan viimeisin totuus tästäkin asiasta sentään selvisi puhelinsoitolla. Pitäisi kuulemma tuotepäällikön päivittää nämä tällaiset tarjousosiot kaupan sivuilla omin käsin. Niin inhimillistä on internet-kauppakin. Siten se on myös yksi vuorovaikutuksen taitolajeista, ei pelkkää bisnestä ja bittejä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

    3. 3

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    4. 4

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. 6

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    7. 7

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    8. 8

      Kalle Rovanperä teki historiaa MM-rallissa – tulosluettelossa yllättävä yksityiskohta

    9. 9

      Platinahymy! Kuningashuone julkaisi lisää 70-vuotishääpäiväkuvia kuningatar Elisabetista, 91, ja prinssi Philipistä, 96

    10. 10

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    9. 9

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    10. 10

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

    3. 3

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    4. 4

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. Näytä lisää