Digitoday

Teknilliseen korkeakouluun ennätysmäärä naishakijoita

Julkaistu:

Tänä vuonna Teknilliseen korkeakouluun on hakenut 3 226 uutta hakijaa, joista jopa 28,1 prosenttia on ollut naisia. Aikaisempina vuosina hakijoista on ollut vain 20-25 prosenttia naisia. Hakuaika päättyi 12. päivä toukokuuta.
Teknilliseen korkeakouluun haki diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnassa ja informaatioverkostojen koulutusohjelman erillisvalinnassa yhteensä 2760 ensisijaista hakijaa. Tämän lisäksi muilla erillisvalinnoilla TKK:un haki noin 500 uutta hakijaa.

Hakijoita on erityisesti kiinnostanut tämän vuoden syksyllä alkava uusi bioinformaatioteknologian koulutusohjelma. Poikkitieteelliseen, biotieteitä ja informaatioteknologiaa yhdistävään koulutusohjelmaan hakijoita oli 286. Hakijamäärä kasvoi erityisesti kiinteistötalous sekä materiaali- ja kalliotekniikan koulutusohjelmiin.

Teknilliseen korkeakouluun valitaan tänä vuonna uusia opiskelijoita 1524. Heistä suoraan todistusten perusteella hyväksytään 201, mikä on noin 15 prosenttia koko sisäänotosta.

Paperivalinnalla sisään päässeet julkistetaan 23. päivä toukokuuta ja ne löytyvät TKK:n kotisivuilta osoitteesta http://www.hut.fi/Abi .

Pääsykokeet Teknilliseen korkeakoulun DI-osastoille järjestetään 27.-28.5.2003 ja arkkitehtiosastolle 2.-5.6.2003. Opiskelijavalinnan tulokset julkistetaan perjantaina 4.7.2003.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      17 kohdan lista: Näillä kysymyksillä ammattilaiset seulovat mahdolliset narsistit muiden joukosta

    8. 8

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    9. 9

      Ravitsemusterapeutin jääkaapista löytyy yllättävä folionyytti – ”Tavallaan se on paheeni, rakastan sitä”

    10. 10

      Tanhupallo on ylivoimainen ykkönen – IS:n lukijat valitsijat suosikkinsa Putous-hahmoista: ”Ihana höpsö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. Näytä lisää