Digitoday

HP keräsi satakunta sovelluskehittäjää koodausleirille

Julkaistu:

Hewlett-Packard aloitti tällä viikolla laajan, ohjelmistokehittäjille suunnatun Itanium 2 Camp -tapahtumasarjan Espoon Piispankalliossa. Lajissaan ensimmäinen tapahtuma viedään Suomen jälkeen yli 14 Euroopan maahan.

Ensimmäiseen koodausleiriin osallistui 98 ohjelmistoyritystä. Suomalaisten lisäksi paikalla oli yrityksiä Pohjoismaista, Saksasta ja Intiasta.

Teknologia- ja telecom -yrityksistä, IT-palveluyrityksistä sekä pelikehittäjistä koostuva kehittäjäjoukko suunnitteli Itanium 2 -alustalle sopivia sovelluksia. Kaksi kolmasosaa kehittäjistä kertoi jo siirtäneensä sovelluksiaan Windows-, Linux- ja Unix-ympäristöön sekä saaneensa isojen sovellusten siirtämisen Itanium-alustalle hyvälle alulle. Leirin ansiosta normaalisti viikkoja kestävät kehitystoimet voitiin viedä läpi muutamassa päivässä.

HP:n järjestämät Campit keräävät yhteen yli 500 ohjelmistokehittäjää eri puolilta Eurooppaa. Leiri kestää 60 tuntia ja tänä aikana kehittäjillä on mahdollisuus HP:n tarjoaman infrastruktuurin ja tuen avulla aloittaa sovelluksensa siirtäminen Itanium 2 -arkkitehtuuriin tai täysin uusien Itaniumille pohjautuvien ratkaisujen kehittäminen. HP:n kumppaneina ovat Intel, BEA, Microsoft ja Oracle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62 kerrosta ja kuoli

    2. 2

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    3. 3

      Pohjois-Koreaan loikannut Charles Jenkins on kuollut – joi aikanaan 10 olutta ja käveli keskellä yötä rajan yli: ”Pohjois-Korealle ei sanota ei”

    4. 4

      Huoltajan uskomaton erehdys esti osallistumisen huippukisaan – suomalaishiihtäjä kertoo nyt raivokkaasta ensireaktiostaan

    5. 5

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    6. 6

      Nainen kertoo ”juorunneensa baarissa” seksuaalisesta häirinnästä – pian sähköpostiin kopsahti lakimiehen terveiset elokuva-alan ammattilaiselta

    7. 7

      Linnan juhlien vieraslista sai kritiikkiä – Jenni Haukio otti tiukasti kantaa Facebookissa

    8. 8

      Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi – etelään luvassa jopa 20 senttiä lunta

    9. 9

      Upeat kuvat! Ruotsin kuningasperhe poseerasi yhdessä – sädehtivän kaunis kruununprinsessa Victoria varasti huomion

    10. 10

      Tulipalojen sarja Espoon yössä: Päiväkoti, roskakatoksia ja autoja liekeissä – ”Viittaa siihen, että palot ovat tahallaan sytytettyjä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Rockmoguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

    3. 3

      Voimakas lumimyräkkä iskee Suomeen tiistaina – Meteorologi: ”Huomenna on luvassa pelkkää hankaluutta”

    4. 4

      Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

    5. 5

      Susi jolkotteli koulun pihalle keskellä kirkasta päivää – ”Se oli siinä käytännössä lasten keskellä”

    6. 6

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    7. 7

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    8. 8

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    9. 9

      Tätä ovelaa kikkaa lentohenkilökunta käyttää, kun he eivät halua jutella kanssasi

    10. 10

      Pin up -malli Sini Ariellilta raju tilitys vauva-arjesta – kuvailee kotiaan vankilaksi: ”Tekisi vain mieli ottaa ja lähteä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

    6. 6

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    7. 7

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    8. 8

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    9. 9

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    10. 10

      47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62 kerrosta ja kuoli

    2. 2

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    3. 3

      Pohjois-Koreaan loikannut Charles Jenkins on kuollut – joi aikanaan 10 olutta ja käveli keskellä yötä rajan yli: ”Pohjois-Korealle ei sanota ei”

    4. 4

      Huoltajan uskomaton erehdys esti osallistumisen huippukisaan – suomalaishiihtäjä kertoo nyt raivokkaasta ensireaktiostaan

    5. 5

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    6. Näytä lisää