IDC:n mukaan Kiinan pc-toimitukset kasvoivat viime vuonna noin 11 miljoonaan, kun edellisvuoden toimitukset olivat noin yhdeksän miljoonaa. Tänä vuonna yhtiö arvioi Kiinan pc-toimitusten kasvuksi 17 prosenttia.
Dell ilmoitti samalla tavoitteekseen kasvaa kolme kertaa markkinoita nopeammin eli yhtiö tavoittelee noin 50 prosentin kasvua ja lähes kahdeksan prosentin markkinaosuutta.
Viime vuonna Dell ohitti Kiinassa IBM:n ja nousi kolmanneksi suurimmaksi toimittajaksi. Toiseksi suurin valmistaja on kiinalainen Founder, jolla on markkinoista noin yhdeksän prosenttia ja suurimmalla toimittajalla, kiinalaisella Legend Group Ltd:llä on markkinoista 27 prosenttia.