Toistamiseen - Digitoday - Ilta-Sanomat

Mitnickin www-sivut hakkeroitiin

Maailman kuuluisimman krakkerin Kevin Mitnickin uuden tietoturvayrityksen www-sivuille murtauduttiin viikonloppuna jo toisen kerran muutaman viikon aikana. Mitnick kertoi olevansa lähinnä huvittunut tapuksien johdosta.

11.2.2003 16:04

Ensimmäisen kerran Defensive Thinking -yhtiön sivuille murtauduttiin 30. tammikuuta. Tuolloin Bugbeariksi itseään kutsuva krakkeri lisäsi yhtiön sivustoon ylimääräisen sivun, jossa tuomionsa loppuun kärsinyt Mitnick toivotettiin "tervetulleeksi takaisin vapauteen"

Viime sunnuntaina Texasilainen krakkeri suoritti saman tyyppisen hyökkäyksen, jonka tarkoituksena oli ilmeisesti vakuutta Mitnick krakkerin taidoista. Krakkeri haki jättämässään viestissä pestiä yhtiön turvallisuuspäälliköksi.

Mitnick kertoi toisen krakkereista kertoneen myöhemmin sähköpostiviestissä jättäneensä suurempien tuhojen tekemisen väliin "kunniotuksesta häntä kohtaan". Yhtiö ei aio tehdä kummastakaan murrosta tutkintapyyntöä FBI:lle.

Defensive Thinking vakuutti tiedotteessaan, ettei asiakastietoja päässyt vuotamaan murtojen yhteydessä ja , ettei murroista aiheutunut kuluja yhtiölle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?