Digitoday

Digitodayn uusi lukijaennätys: 101 182 lukijaa

Julkaistu:

Digitoday ohitti marraskuussa merkittävän 100 000 lukijan virstanpylvään tarkalla lukemalla 101 182 erillistä lukijaa. Viime tammikuussa digitodayn uutisia seurasi 67 517 erillistä lukijaa eli koko vuoden kasvu on ollut ripeää. Tuoreen lukijatutkimuksen mukaan tyypillinen digitodayn lukija on päättävässä asemassa oleva, äveriäs ja korkeasti koulutettu henkilö, joka ostaa säännöllisesti verkosta.
Digitoday on vakiinnuttanut paikkansa ict-päättäjien ja -asiantuntijoiden tärkeimpänä uutislähteenä.

Kun viime tammikuussa digitodayta seurasi yhden päivän aikana enimmillään noin 8 700 lukijaa, marraskuuhun mennessä lukijoita oli parhaimmillaan yli 12 000. Viikkotasolla tammikuussa oltiin noin 24 000:n ja marraskuussa yli 30 000 erillislukijan vauhdissa.

Marraskuussa kukin lukija seurasi ict-maailman menoa digitodayn sivuilta noin 1,5 kertaa joka päivä. Digitodayn sivuja luettiin marraskuun aikana vajaat 1,5 miljoonaa kertaa, ja huippulukemat lähentelivät 80 000 sivulatausta yhden päivän aikana. Viime tammikuussa sivulatauksia oli hieman yli miljoona.

Arvot perustuvat Suomen GallupWeb Oy:n RedSheriff-mittausjärjestelmän seurantalukemiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Digitoday on reilussa kahdessa vuodessa kasvanut Suomen suurimmaksi ict-alan uutismediaksi, ja verkossa sen lukemat ovat omaa luokkaansa. Määrällisesti enemmän käyttäjiä verkossa on lähinnä vain teleoperaattorien kotisivuilla ja muilla yleisportaaleilla sekä kuluttajille suunnattujen lehtien tai televisiokanavien verkkosivuilla.

Digitodayn lukija ostaa verkosta

Marraskuussa tehdyn lukijatutkimuksen perusteella digitodayn lukijoista yli 80 prosenttia on tehnyt verkko-ostoksia viimeisen vuoden aikana, kun kaikista suomalaisista noin 60 prosenttia ei ole koskaan ostanut verkosta.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana noin 54 prosenttia digitodayn lukijoista on ostanut tuotteita internetistä.

Digitodayn tyypillinen lukija on korkeasti koulutettu ja hyvin tienaava usein kaupungissa asuva päättäjä. Yli 15 prosenttia digitodayn lukijoiden talouksista ansaitsee vuodessa yli 85 000 euroa.

Reilu viidennes lukijoista on yrittäjiä tai yritysten ylintä johtoa - heidän suhteellinen osuutensa on digitodayn edellisestä lukijatutkimuksesta kasvanut. Naisia digitodayn lukijoista on noin 11 prosenttia; yli 45-vuotiaiden lukijoiden osuus on edellisestä tutkimuksesta selvästi kasvanut.

Toimialoittain tietotekniikkayrityksissä työskenteleviä digitodayn lukijoista on noin 35 prosenttia ja telecom-yrityksissä noin neljännes; muuten lukijakunta jakaantuu tasaisesti eri toimialoilla työskenteleviin ict-päättäjiin.

Digitodayn lukijatutkimuksen teki marraskuussa Suomen GallupWeb, ja siihen vastasi yli tuhat eri lukijaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    2. 2

      Jaajo Linnonmaa haukkui alatyylisesti juontajakollegoita Aamulypsyssä – sisältöjohtaja vahvistaa: Kohulähetys poistettiin kokonaan

    3. 3

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    4. 4

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. 6

      Norjan naistähdet romahtivat Rukan hiihtoavauksessa – näin he selittivät rajua epäonnistumista

    7. 7

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    8. 8

      Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

    9. 9

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    10. 10

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    3. 3

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    8. 8

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    9. 9

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    10. 10

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    2. 2

      Jaajo Linnonmaa haukkui alatyylisesti juontajakollegoita Aamulypsyssä – sisältöjohtaja vahvistaa: Kohulähetys poistettiin kokonaan

    3. 3

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    4. 4

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. Näytä lisää