Digitoday

Mobiilioperaattorit haluavat ulkoistaa palvelujaan

Julkaistu:

Mobiilioperaattorit ovat yhä kiinnostuneempia ulkoistamaan toimintaansa, jotta voisivat nopeasti lisätä palvelutarjontaansa. Eräät operaattorit aikovat tutkimusyhtiö Baskervillen mukaan ulkoistaa jopa tärkeitä viestipalveluitaan.

Esimerkiksi tanskalainen mobiili-infrastruktuurin tarjoaja End2End kertoo tehneensä kaupan, jolla asiakas ulkoistaa multimediaviestiratkaisunsa End2Endin hoidettavaksi. Yhtiöllä on jo useita operaattoriasiakkaita, kuten Britannian Orange ja T-Mobile sekä Telia Mobile Tanskassa.

Markkinointijohtaja Atte Miettisen mukaan muitakin uusia sopimuksia julkaistaan lähiaikoina. Hän kertoo suuntauksen johtuvan palvelujen monimutkaisuudesta ja jatkuvasta kehittymisestä. Operaattorit etsivät mielellään asiantuntemusta esimerkiksi Javasta ja MMS:stä oman yrityksensä ulkopuolelta.

Baskervillen mukaan esimerkiksi brittiläisen mobiilioperaattori O2:n mobiili-Javaa (J2ME) käyttävät palvelut ovat rajoittuneet peleihin, koska talossa ei ole tarpeeksi J2ME-osaamista.

Miettisen mukaan ulkoistaminen kiinnostaa myös siksi, että palvelut saadaan usein mobiilialustojen tarjoajan avulla nopeasti markkinoille. Näin tapahtui, kun End2End sai hoitaakseen brittiläisen Vodafonen Live-palvelun.

O2:n MMS-palvelua rakentanut LightSurf puolestaan kertoo, että palvelun käyttöönottoaika olisi ollut moninkertainen, jos operaattori olisi sen itse rakentanut alusta alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitiin Lontoon keskustassa, tilanne nyt ohi – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

    4. 4

      Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

    5. 5

      Hurja trilleri! Susijengi voitti Bulgarian koripallon MM-karsinnoissa

    6. 6

      Oliko tässä syy Norjan tähtien romahdukseen Rukalla? ”Se on voinut vaikuttaa”

    7. 7

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    8. 8

      Asiantuntija Egyptin iskusta: Valtio ei pysty kontrolloimaan alueitaan – ”Asettaa vähitellen kaikki maan suositut matkakohteet vaaraan”

    9. 9

      Mikko, 38, oli läheisessä baarissa, kun Lontoon välikohtaus alkoi: ”Henkilökunta kehotti meitä menemään kellariin”

    10. 10

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    3. 3

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    4. 4

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    5. 5

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    6. 6

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    7. 7

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    8. 8

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    9. 9

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    10. 10

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitiin Lontoon keskustassa, tilanne nyt ohi – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

    4. 4

      Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

    5. 5

      Hurja trilleri! Susijengi voitti Bulgarian koripallon MM-karsinnoissa

    6. Näytä lisää