Digitoday

Tekoäly selvittää sarjamurhaajien liikkeet

Julkaistu:

Washingtonin alueella riehuneiden sarjamurhaajien John Muhammadin ja Lee Malvon liikkeitä ympäri Yhdysvaltoja selvitetään uudella tekoälytekniikalla. Internet-pohjainen järjestelmä Coplink auttaa poliisia tehokkaasti luomaan linkkejä heidän omien tietokantojensa välillä ja muiden viranomaisten tietokantojen välillä.

Poliisit käyttivät yli kahdenkymmenen päivän ajan tutkimuksissaan ballistisia testejä, profiilinmuodostusta, radio ja TV-kuulutuksia, mutta ampujia ei saatu kiinni. Lopulta poliisi kääntyi Arizonan yliopiston tekoälylaboratoriossa kehitetyn Coplinkin puoleen.

Järjestelmää ei ollut vielä lopullisesti edes asennettu, kun rikolliset pidätettiin. Nyt jälkitutkimuksissa järjestelmää käytetään miesten liikkeiden tutkintaan. Tällä hetkellä Coplinkin tietokantoihin siirretään kaikki tieto muun muassa FBI:n tietokannoista.

Coplinkin suunnittelija Hsinchun Chen Arizonan yliopistosta kertoi New York Timesille, että kyseessä on eräänlainen poliisin oma Google. Coplink yhdistää ja vertailee dataa useista eri lähteistä ja tarjoaa nopeasti viranomaisille yllättäviä yhteyksiä ja johtolankoja, joiden manuaaliseen etsimiseen voisi kulua huomattavan paljon aikaa.

Tucsonin osavaltion poliisi on ottanut järjestelmän jo täysin käyttöön. Eräässä osavaltiossa tapahtuneessa rikoksessa uhri löytyi lattialta viilleltynä ja auton yli ajamana. Uhri oli vielä hengissä, ja ennen kuin hänet vietiin sairaalaan, mies sai sanottua:

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

    4. 4

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Riita siirtolaisista johti umpikujaan – tästä on kyse Yhdysvaltojen hallinnon sulkemisessa

    8. 8

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    9. 9

      Tunnista salakavalat merkit – oireeton sydänkohtaus vaanii suomalaisia

    10. 10

      Ellen Jokikunnas ei aikonut koskaan naimisiin – Jari-puoliso empi kosintaansa vuosia: ex tempore -häät olivat ainoa vaihtoehto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    6. 6

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    9. 9

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    10. 10

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

    4. 4

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. Näytä lisää