Elokuussa 700 000 sivupyyntöä - Digitoday - Ilta-Sanomat

Uudistettu palvelu löytää yli 10 000 yliopistokurssia

Avointen yliopistojen internet-palvelu www.avoinyliopisto.fi avaa uusitun sivustonsa 5. marraskuuta. Palvelua on uudistettu käyttäjiltä saadun palautteen mukaisesti. Uusimisella on pyritty auttamaan käyttäjää löytämään paremmin etsimänsä tiedot.

31.10.2002 13:24

Avointen yliopistojen internet-palvelussa voi tutustua koko valtakunnassa järjestettävään avoimeen yliopisto-opetukseen, kertoo kehityspäällikkö Senja Jouttimäki Helsingin yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmeniasta.

Palvelun ydin on opetustietokanta, josta löytyvät yli 10 000 kurssin tiedot. Palvelun käyttäjä voi hakea itselleen sopivaa koulutusta esimerkiksi koulutusalan, paikkakunnan tai yliopiston mukaisesti. Palvelusta saa myös henkilökohtaista opintoneuvontaa, konkreettisia neuvoja opintojen suunnitteluun ja opastusta kirjastojen käyttöön ja tiedonhakuun.

Vuodenvaihteen jälkeen avatutuvat myös ruotsin- ja englanninkieliset uusitut sivut.

Palvelu on ollut toiminnassa runsaat neljä vuotta. Sinä aikana käyttäjämäärät ovat nelinkertaistuneet.

- Elokuussa etsitään tulevan lukuvuoden opetusta ja se näkyy palvelumme käyttäjämäärissä. Viime elokuussa palvelumme eri sivuilla käytiin 700 000 kertaa, Jouttimäki kertoo.

Palvelun rahoittaa opetusministeriö ja se on Suomen virtuaaliyliopiston osahanke.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?