Digitoday

Viestintävirasto huomasi puutteita tv-mainonnassa

Julkaistu:

Mainokset on lain mukaan erotettava muusta ohjelmistosta kuva- tai äänitunnuksella. Viestintäviraston tutkimuksen perusteella valtakunnalliset televisiokanavat MTV3 ja Nelonen noudattavat erottumissääntöä hyvin ohjelmaa keskeyttävillä mainoskatkoilla. Eri ohjelmien välisiltä katkoilta erilliset kuva- tai äänitunnukset puuttuvat sen sijaan lähes kokonaan.
Viestintävirasto tutki touko-kesäkuussa mainonnan kestoa ja sijoittelua niin sanottuun prime time -aikaan valtakunnallisilla kaupallisilla televisiokanavilla. Televisiomainontaa koskevat säädökset sisältyvät televisio- ja radiotoiminnasta annettuun lakiin.

Laissa on myös mainontaa koskevia aikarajoituksia. Yhtä tasatuntien välistä tuntia kohti mainoksia ja teleostoslähetyksiä saa olla korkeintaan 12 minuuttia. Tutkitussa MTV3:n ohjelmistossa yli puolet tasatunneista oli sellaisia, joissa mainontaa esitettiin tätä enemmän. Nelosen ohjelmistossa ylityksiä oli noin joka neljännen tasatunnin kohdalla.

Katkoja 45 minuutin välein

Myös mainoskatkojen määrää ja ohjelmaa keskeyttävien katkojen väliin jäävien ohjelmaosien kestoa säädellään laissa. Pitkän elokuvan tai muun audiovisuaalisen teoksen saa keskeyttää kerran kutakin 45 minuutin jaksoa kohti. Kahden ohjelmaa keskeyttävän mainoskatkon väliin on jäätävä vähintään 20 minuuttia ohjelmaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Elokuvissa mainoskatkojen määrää ja ohjelmaosien kestoa noudatetaan hyvin, mutta muissa pitkissä ohjelmissa ohjelmaosat jäävät pääsääntöisesti lyhyemmiksi kuin mitä laissa on määrätty.

Viestintävirasto on käynyt tutkimuksen tulokset läpi molempien kanavien edustajien kanssa ja neuvotellut ilmenneiden epäkohtien korjaamisesta. Mainosaikoja ja mainonnan sijoittelua kaupallisilla kanavilla seurataan virastossa kahdesti vuodessa tehtävillä tutkimuksilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Kadonneesta sukellusveneestä havaittu hätäsignaaleja Argentiinassa

    5. 5

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    6. 6

      Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

    7. 7

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    2. 2

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    3. 3

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    6. 6

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    7. 7

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    8. 8

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Kadonneesta sukellusveneestä havaittu hätäsignaaleja Argentiinassa

    5. 5

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    6. Näytä lisää