Digitoday

Politiikan arvostuskin kompastui Sonera-miinaan?

Julkaistu:

Kansalaisista vajaa puolet arvostaa nyt politiikkaa ja poliitikkoja vähemmän kuin puoli vuotta sitten. Arvostuksen romahtamisen yhtenä päätekijänä mainitaan Sonera Oyj:n ympärillä käyty polemiikki, umts-vahinkojen vastuukysymysten epäselvyys ja poliittisen irtopisteiden keräily.
43 prosenttia tuoreen pikakyselyn vastaajista arvioi käsityksensä politiikasta muuttuneen kielteisemmäksi viimeisen puolen vuoden aikana.

MTV3:n uutisten teettämässä pikakyselyssä kolmanneksella vastaajista käsitys politiikasta oli muuttunut hieman ja kymmenyksellä paljon – kielteiseen suuntaan.

Runsas puolet ei ollut muuttanut käsityksiään. Niitä, joiden käsitys politiikasta oli parantunut, oli häviävän vähän, kertoi MTV3 keskiviikkona.

Sonera – pettymys kaikille
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tieto politiikan arvostuksen alamäestä yllätti suurimpien puolueiden puoluesihteerit. Puoluesihteerit otaksuvat Soneran umts-kaupoista käydyn julkisen keskustelun vaikuttaneen kansalaisten mielipiteisiin.

Kokoomuksen puoluesihteeri Heikki A. Ollila arvioi MTV:lle, että Sonera-keskustelu yhdeltä osaltaan vaikuttanut yleiseen ilmapiiriin.

- Onhan se ollut yhtä lailla kansalaisille kuin myös poliitikoille pettymys, että näin huonosti yhtiölle kävi, hän totesi.

MTV3:n uutisten teetti kyselyn viime viikolla. Satunnaisotannalla valitun 500 suomalaisen otokselta kysyttiin, miten heidän näkemyksensä politiikasta ja poliitikoista on muuttunut viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana. Tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    2. 2

      Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

    3. 3

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Tästä selvityksestä Venäjä älähti – sotilasprofessori: ”Osoittaa, että USA on vakavissaan Euroopassa”

    6. 6

      Pinkeä olo vatsassa? Vaihda muutama ruoka-aine: turpoaminen ja kipu lievittyvät jopa kolmella neljästä

    7. 7

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    8. 8

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    9. 9

      Kolme kouluruokaa nousi yli muiden, kun oppilaat saivat päättää ruokalistan

    10. 10

      Mies anasti naiselta käsilaukun ravintolassa – tunkeutui samana iltana naamio päässään tämän kotiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    6. 6

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    7. 7

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    8. 8

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    9. 9

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    10. 10

      Lauri Marjamäki valitsi olympiajoukkueen – tässä ovat Suomen olympialeijonat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    2. 2

      Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

    3. 3

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Tästä selvityksestä Venäjä älähti – sotilasprofessori: ”Osoittaa, että USA on vakavissaan Euroopassa”

    6. Näytä lisää